Loppuhuipennus ja tunnelmia

Torstai 28.10. oli aika loppusyksyinen päivä, linnut vähissä ja silleen. Runsaslukuisin muuttaja oli kottarainen reilun 800 yksilön voimin. Perjantaina oli vähän enemmän meininkiä, mm vielä reilut 700 viherpeippoa ja vajaat 500 talitiaista muutolla. Vanha muuttohaukka ilahdutti istuskelemalla lähiluodoilla, lintu on ilmeisesti sama joka on jo pari talvea talvehtinut Hangon ympäristössä. Iltapäivällä puutöiden ohessa valkoselkätikka lensi ohi.

Lauantaina se sitten tuli, se kauan odotettu, eli harvinaisuus. Lajikin oli jo kauan odotettu, taigakirvinen Anthus hodgsoni eli toverillisemmin hodari. Suomesta havainto oli jo 57:s, mutta Tringan alueelta eli Uudeltamaalta vasta toinen, valtaosa Suomen taigakirvisistä kun nähdään länsirannikon saarissa. Aatu löysi linnun aamulla Gåun niityn reunasta, ja näki sen lähtevän metsän päälle itään päin. Kuin ihmeen kaupalla lintu löytyi kuitenkin uudestaan alkuperäisen paikan läheltä kun kaikki olivat päässeet paikalle. Ilo oli ylimmillään, kun kaikki paikalla olleet kuittasivat eliksen ja asema 306. lajinsa. Kenelläkään ei ollut kunnon kuvausvälineitä mukana kun lintu nähtiin, joten yhtään määrityskelpoista kuvaa ei saatu. Myöhemmin iltapäivällä lintua lähdettiin dokumenttikuvien toivossa etsimään uudestaan, mutta sitä ei enää löytynyt. Aamulla pihassa nähtiin lyhyesti myös hippiäisuunilintu, ja muuttohaukkakin oli yhä luodolla istumassa. Näistä ei kuitenkaan taidettu kauheasti välittää. Asemalle uutta lajia ja erinäisten pinnarajapyykkien katkaisemista juhlistettiin sitten illalla sivistyneesti saunan ja kuohujuoman merkeissä.

Sunnuntai oli taas sitä itseään, hodaria ei näkynyt eikä kauheasti paljon muutakaan. Pihasta nähtiin sentään 2 ylilentävää vuorihemppoa, jotka bunkkerilta onnistuimme missaamaan huudosta huolimatta. Sunnuntai kuluikin lähinnä kamoja pakkaillessa ja asemaa siivotessa, kunnes iltapäivällä koitti aika jättää 11 viikkoa kotina toiminut asema taakse ja suunnata kohti pääkaupunkiseutua. Sitä ennen ehdittiin kuitenkin ottaa yllä oleva pinnakuva kaikkien hodarin nähneiden kesken (kirjoittaja kuvassa alhaalla vasemmalla).

Syksy oli, kuten jokainen syksy haliaksella, ainutlaatuinen. Vaelluslinnuista liikkeellä olivat ennen kaikkea närhet ennätyksellisen voimakkaasti, yli 3000 närhen päivä oli ikimuistoinen. Yhteensä syksyn aikana nähtiin yli 8500 vaeltavaa närheä! Muualla Suomessa voimakkaana koettu hömötiaisvaellus jäi haliaksella muutaman päivän rypistykseksi, mutta lähes 3000 hömötiaisen päivä oli kuitenkin hieno kokemus. Myös toisen tiaislajin vaellus jäi haliaksella kokematta: viitatiainen ei lokakuun loppuun mennessä saapunut ainakaan virallisesti haliakselle. Muutamaan otteeseen tiaisparvista kuultiin kyllä viitatiaismaisia ääniä, mutta sitä lähemmäs ei päästy. Sini-, ja talitiaisetkin olivat joihinkin vuosiin verrattuna melko vähissä, lokakuun loppupuolella oli sentään yksi parempi päivä. Valitin jossain vaiheessa, että varpushaukat ovat vähissä. Siltä tuntui, kun ei missään vaiheessa tullut kovin suuria päiväsummia, parhaiden päivien jäädessä alle viidensadan. Kuitenkin "nisareita" lappoi pitkään ja tasaisesti ihan kohtuullisia päiväsummia, ja lähtiessäni syksyn summa oli noin 7500 muuttavaa.

Syyskuussa saatiin kokea pari viikkoa hienoja muuttoja. Mehiläishaukkoja nähtiin viikossa 450 ja koko syksyn summa taisi olla reilut 600. Kurkia nähtiin syksyn aikana huimat yli 28 000, kun aiempi paras syysmuuttosumma oli 19 000. Ja mikä hienointa, kurjet eivät menneet ripotellen pitkän ajan kuluessa vaan kunnon ryskeellä, kahtena parhaana päivänä yhteensä yli 23 000 kurkea! Myös kyyhkymuutto oli parina päivänä todella näyttävää katseltavaa.

Kaiken kaikkiaan syksy oli mielestäni ihan onnistunut, vaikka mitään järisyttävän harvinaista lintua ei satuttukaan näkemään. Jonkun verran vähälukuisempia lintuja ja pikkuharvinaisuuksia kuitenkin näkyi. Ehkä hienoimpia kokemuksia olivat kuitenkin parhaat muuttopäivät. Tuskin koskaan unohdan sitä päivää, kun niemen päällä lepatteli yhtaikaa yli 500 närheä.

Jos haluaisi nähdä koko syysmuuton yhdestä paikkaa, pitäisi siellä potentiaalisesti viettää lähes vuosi. Telkkäkoiraat aloittavat syysmuuttonsa huhtikuun lopulla, ja seuraavan vuoden maaliskuussa marjalinnut voivat olla vielä matkalla etelään. Onnistuin mielestäni kuitenkin kahden ja puolen kuukauden sessiolla näkemään syysmuuton hienoimmat näytelmät ja sain kokea lintulajiston muuttumisen elokuun puolivälin kesäisistä kerttusista lokakuun lopun pulmusiin ja tunturikiuruun.

Tähän loppuu toistaiseksi säännöllisempi kirjoitteluni tänne, jos se joskus alkaa uudestaan niin tiedotan siitä luultavasti taas erilaisten viestimien kautta. Kiitos ja anteeksi.