Loppuhuipennus ja tunnelmia

Torstai 28.10. oli aika loppusyksyinen päivä, linnut vähissä ja silleen. Runsaslukuisin muuttaja oli kottarainen reilun 800 yksilön voimin. Perjantaina oli vähän enemmän meininkiä, mm vielä reilut 700 viherpeippoa ja vajaat 500 talitiaista muutolla. Vanha muuttohaukka ilahdutti istuskelemalla lähiluodoilla, lintu on ilmeisesti sama joka on jo pari talvea talvehtinut Hangon ympäristössä. Iltapäivällä puutöiden ohessa valkoselkätikka lensi ohi.

Lauantaina se sitten tuli, se kauan odotettu, eli harvinaisuus. Lajikin oli jo kauan odotettu, taigakirvinen Anthus hodgsoni eli toverillisemmin hodari. Suomesta havainto oli jo 57:s, mutta Tringan alueelta eli Uudeltamaalta vasta toinen, valtaosa Suomen taigakirvisistä kun nähdään länsirannikon saarissa. Aatu löysi linnun aamulla Gåun niityn reunasta, ja näki sen lähtevän metsän päälle itään päin. Kuin ihmeen kaupalla lintu löytyi kuitenkin uudestaan alkuperäisen paikan läheltä kun kaikki olivat päässeet paikalle. Ilo oli ylimmillään, kun kaikki paikalla olleet kuittasivat eliksen ja asema 306. lajinsa. Kenelläkään ei ollut kunnon kuvausvälineitä mukana kun lintu nähtiin, joten yhtään määrityskelpoista kuvaa ei saatu. Myöhemmin iltapäivällä lintua lähdettiin dokumenttikuvien toivossa etsimään uudestaan, mutta sitä ei enää löytynyt. Aamulla pihassa nähtiin lyhyesti myös hippiäisuunilintu, ja muuttohaukkakin oli yhä luodolla istumassa. Näistä ei kuitenkaan taidettu kauheasti välittää. Asemalle uutta lajia ja erinäisten pinnarajapyykkien katkaisemista juhlistettiin sitten illalla sivistyneesti saunan ja kuohujuoman merkeissä.

Sunnuntai oli taas sitä itseään, hodaria ei näkynyt eikä kauheasti paljon muutakaan. Pihasta nähtiin sentään 2 ylilentävää vuorihemppoa, jotka bunkkerilta onnistuimme missaamaan huudosta huolimatta. Sunnuntai kuluikin lähinnä kamoja pakkaillessa ja asemaa siivotessa, kunnes iltapäivällä koitti aika jättää 11 viikkoa kotina toiminut asema taakse ja suunnata kohti pääkaupunkiseutua. Sitä ennen ehdittiin kuitenkin ottaa yllä oleva pinnakuva kaikkien hodarin nähneiden kesken (kirjoittaja kuvassa alhaalla vasemmalla).

Syksy oli, kuten jokainen syksy haliaksella, ainutlaatuinen. Vaelluslinnuista liikkeellä olivat ennen kaikkea närhet ennätyksellisen voimakkaasti, yli 3000 närhen päivä oli ikimuistoinen. Yhteensä syksyn aikana nähtiin yli 8500 vaeltavaa närheä! Muualla Suomessa voimakkaana koettu hömötiaisvaellus jäi haliaksella muutaman päivän rypistykseksi, mutta lähes 3000 hömötiaisen päivä oli kuitenkin hieno kokemus. Myös toisen tiaislajin vaellus jäi haliaksella kokematta: viitatiainen ei lokakuun loppuun mennessä saapunut ainakaan virallisesti haliakselle. Muutamaan otteeseen tiaisparvista kuultiin kyllä viitatiaismaisia ääniä, mutta sitä lähemmäs ei päästy. Sini-, ja talitiaisetkin olivat joihinkin vuosiin verrattuna melko vähissä, lokakuun loppupuolella oli sentään yksi parempi päivä. Valitin jossain vaiheessa, että varpushaukat ovat vähissä. Siltä tuntui, kun ei missään vaiheessa tullut kovin suuria päiväsummia, parhaiden päivien jäädessä alle viidensadan. Kuitenkin "nisareita" lappoi pitkään ja tasaisesti ihan kohtuullisia päiväsummia, ja lähtiessäni syksyn summa oli noin 7500 muuttavaa.

Syyskuussa saatiin kokea pari viikkoa hienoja muuttoja. Mehiläishaukkoja nähtiin viikossa 450 ja koko syksyn summa taisi olla reilut 600. Kurkia nähtiin syksyn aikana huimat yli 28 000, kun aiempi paras syysmuuttosumma oli 19 000. Ja mikä hienointa, kurjet eivät menneet ripotellen pitkän ajan kuluessa vaan kunnon ryskeellä, kahtena parhaana päivänä yhteensä yli 23 000 kurkea! Myös kyyhkymuutto oli parina päivänä todella näyttävää katseltavaa.

Kaiken kaikkiaan syksy oli mielestäni ihan onnistunut, vaikka mitään järisyttävän harvinaista lintua ei satuttukaan näkemään. Jonkun verran vähälukuisempia lintuja ja pikkuharvinaisuuksia kuitenkin näkyi. Ehkä hienoimpia kokemuksia olivat kuitenkin parhaat muuttopäivät. Tuskin koskaan unohdan sitä päivää, kun niemen päällä lepatteli yhtaikaa yli 500 närheä.

Jos haluaisi nähdä koko syysmuuton yhdestä paikkaa, pitäisi siellä potentiaalisesti viettää lähes vuosi. Telkkäkoiraat aloittavat syysmuuttonsa huhtikuun lopulla, ja seuraavan vuoden maaliskuussa marjalinnut voivat olla vielä matkalla etelään. Onnistuin mielestäni kuitenkin kahden ja puolen kuukauden sessiolla näkemään syysmuuton hienoimmat näytelmät ja sain kokea lintulajiston muuttumisen elokuun puolivälin kesäisistä kerttusista lokakuun lopun pulmusiin ja tunturikiuruun.

Tähän loppuu toistaiseksi säännöllisempi kirjoitteluni tänne, jos se joskus alkaa uudestaan niin tiedotan siitä luultavasti taas erilaisten viestimien kautta. Kiitos ja anteeksi.

Loppu lähestyy

Loppu lähestyy sekä muuttokauden että miehitysjakson osalta. Loppusyksyn lintuja ovat mm kuvan pulmuset Gåun särkän kärjessä.

Torstai 21.10. katkaisi pitkän lisälajiputken, ja muutenkin oli heikompi päivä lintujen osalta. Ainut mainittavampi havainto lienee syksyn ensimmäinen pulmunen.

Perjantai 22.10. oli todella mystinen päivä. Vakion alussa keli oli vielä siedettävä ja lintujakin muutti ihan mukavasti. Nopeasti merellä näkynyt sadealue kuitenkin siirtyi niemenkin ylle ja taivaalta alkoi tulla räntää. Ihmeellistä oli, että lintumeininki vaan kiihtyi! Räntäsateessa nähtiin mm ajankohtaan nähden hurjasti muuttavia peippoja, yli 2000. Myös rastailla oli vähän menoa, räkättejä parisen tuhatta ja punakylkiäkin useita kymmeniä. Tilhiäkin taas parisen tuhatta muuttavaa. Päivää pidempää lisälajitonta putkea ei päässyt syntymään, kun heti vakiolla nähtiin taviokuurna. Vakion lopulla räntäsade muuttui sakeaksi lumipyryksi, ja muutto loppui. Retkeily ei kuitenkaan loppunut tähän, koska maastossakin oli paljon lintuja, ja piti lähteä katsomaan Gåun särkältä löytynyttä tunturikiurua. "Ere" löytyikin särkältä helposti, vaikka kiikarit olivat koko ajan niin huurussa ettei niiden läpi meinannut nähdä ollenkaan! Gåun niityllä oli myös useita kymmeniä niittykirvisiä, joitakin rautiaisia jne. Sade heikkeni ja lopulta loppui alkuillasta, ja olin vielä auringon laskettua kiertelemässä niemeä sepelrastaan toivossa. Etelärannasta lähtikin koskikara, joka nousi suoraan korkealle taivaalle ja lähti painamaan länteen kadoten lopulta ollessaan enää pieni piste läntisellä taivaalla. Ihmeellinen päivä kaikenkaikkiaan.

Lauantaikin oli hyvä päivä, vaikkakin melko erilainen kuin perjantai. Keli oli kohdillaan, paitsi että länsituuli oli hieman liian voimakas, yli 10 metriä sekunnissa. Yllättäen tiaisilla oli kova meno päällä heti aamusta. Talitiaisia ynnättiin reilut 3300 muuttavaa, sinitiaisia puolestaan vajaa 3300. Länsituulessa tiaiset tulivat matalalla, ja rengastuksia kertyikin päivälle lähes 400. Verkoissa oli välillä niin paljon lintuja, että osan staijareistakin piti lähteä tiaisia irrottelemaan. Päivän lisälaji oli yhä särkällä paikallisena hengaillut tunturikiuru.

Sunnuntai oli taas muuttopuolella paluu arkeen eli heikkoon loppusyksyn meininkiin. Tilhiä sentään tuhnusta huolimatta 700 muuttavaa ja naakkoja muutama sata. Tunturikiuru kuitenkin yhä paikallisena särkällä. Maanantai vastasi melko pitkälti sunnuntain kaavaa, tunturikiuru vieläkin ja muutolla muutama sata kumpaistakin tiaislajia. Vanha muuttohaukka sentään ilahdutti istumalla vähän aikaa linjataulun päällä ja saalistelemalla sitten erinäisiä muita lintuja eteläpuolella.

Tiistaina taas vähän parempaa meininkiä, etenkin rengastuspuolella. Aseman pihaan viritelty tilhiprojekti (nauha ja pihlajanmarjoja) tuotti reilut 200 tilhirengastusta. Tilhiä lomakkeella yhteensä reilut 1000 muuttavaa ja 300 paikallista. Kivempia lajeja taas muutama, joista niemen yli äännellen lentäneen taviokuurnan havaitsivat lähes kaikki, syksyn ensimmäinen pikkujoutsen jäi sen sijaan yhden iloksi. Tunturikiuru oli sen sijaan vihdoin ottanut särkältä hatkat. Ihan jees lintupäivän lajimäärä tähän aikaan vuodesta 72.

Tänään keskiviikkona oli heti aamusta lähtien todella hieno keli, lähes tyyntä ja pilvetöntä. Niinpä ei ollut yllättävää, kun päivällä nähtiin pari maakotkaa, vasta syksyn toinen ja kolmas. Muuttosummia ei ole vielä laskettu, mutta liikkeellä taas samaa tuttua tavaraa eli tilhiä, tali ja sinitiaisia sekä viherpeippoja joitakin satoja kutakin. Pihassa tilhirengastus jatkui. Aamulla tuotti ongelmia se, kun verkot olivat jäätyneet kiinni eikä niitä meinattu saada avattua. Myös maa oli aamulla kunnolla kuurassa ensimmäistä kertaa syksyn aikana.

Pikkukivaa

Torstai 14.10. kuvasi hyvin tämän syksyn vallitsevia sääoloja: tuuli oli turhankin kova. Torstaina tuuli oli tosin kovempi kuin vielä kertaakaan tänä syksynä: yli 20 metriä sekunnissa. Utössä, reilun 50 kilometrin päässä, oli mitattu jopa 27 m/s keskituulia, puuskissa vielä enemmän. Perjantainakin oli vielä liian tuulista, että suurempaa lintumeininkiä olisi päässyt syntymään. Muutolla sentään ajankohdalle tyypillisesti jonkun verran tilhiä, viherpeippoja sekä muutama talitiainen (siis 250). Lauantaina tuuli oli heikentynyt, ja vaihteeksi oli jonkun asteista muuttoa. Mm tiklejä oli liikkeellä uuden muuttoennätyksen verran, 69 kpl. Tilhiä puolisentoista tuhatta, 600 viherpeippoa jne. Kuten jo muutaman kerran aiemminkin syksyn aikana, vähälukuiset muuttolajit muuttohaukka ja pähkinänakkeli havaittiin samaan aikaan, liekö niillä joku mystinen suhde toisiinsa? Nakkeli tuli myös verkosta ja oli hieno.

Sunnuntaina päästiin sitten otsikon aiheeseen, kun alkoi monen päivän "lisälajiputki". Pikkukivalla meinataan joko haliaksella tai muuten vaan melko harvinaisia lajeja, jotka eivät kuitenkaan ole suurharvinaisuuksia. Lisälajit ovat siis lajeja, jotka ovat niin vähälukuisia että niitä ei ole valmiiksi lintuasemalomakkeella vaan ne pitää lisätä iltahuudossa niille varattuun kohtaan, tästä siis nimitys lisälaji. Sunnuntain lisälajeista vastasivat verkosta tullut pikkuriikkinen hippiäisuunilintu sekä sepelkyyhkyparvessa niemessä pyörähtämässä käynyt turturikyyhky. Turturista sain pitkästä aikaa ensimmäisen eliksen, ja "pro" (kuvituksena) oli kiva nähdä kädestä kun aiemmin näin sen vain maastossa. Muutenkin lintuja oli liikkeellä, mm viherpeippoja yli 3000 muuttavaa, tilhiä 1700 jne.

Maanantaina lännenpuoleinen tuuli oli taas yltynyt yli 10 metriin, ja se jarrutti jo selvästi lintumeininkiä. Lisälaji ja syksynpinna saatiin kuitenkin pikkukajavasta, kun nuori lintu nähtiin merellä lentämässä vähän hankalasti poispäin.
Tiistaina sama meno jatkui, tuuli oli vaan kääntynyt etelään ja puhalteli jo 15 sekuntimetrin voimalla. Vakiohavainnointi suoritettiin etelämetsän suojista, niin kuin kovalla tuulella on tapana. Avoimella ja suojattomalla bunkkerilla ei ole enää 15m/s tuulessa kivaa, ja putkella katseleminenkin on tärinän takia vaikeaa. Muutosta vastasivat tiistaina pääasiassa lokit, kalalokkeja noin 600 muuttavaa, pikkulokkeja 43, naurulokkejakin 17 sekä lisälajina taas pikkukajava, taas nuori lounaaseen, tällä kertaa hieman paremmin näkyen.

Keskiviikkoaamu oli lähes synkeyden huippu: kova etelätuuli, sadetta ja näkyvyys vain muutama kilometri, linnut arvatenkin hyvin vähissä. Melko nopeasti sade kuitenkin loppui ja vähän kirkastui ja tuulikin tyyntyi pikkuhiljaa iltapäivää kohti. Muutto ei enää oikeastaan ollut pelastettavissa, mutta paikallisia lintuja oli ihan mukavasti joten maastossa liikuttiin ahkerasti. Tämä tuotti taas pari kivempaa lajia. Ensin tuli valkoselkätikka, joka jäi tosin vaan yhden iloksi, mutta vähän myöhemmin löytyi Gåun särkän takaa rannasta niiailemasta koskikara. Koskikara on merenrannalla vähälukuinen, eikä sitä havaita asemalla edes joka vuosi. Se on siis yksi niistä lajeista, joka on muuten Suomessa melko helppo nähdä, mutta haliaksella melko vaikea, siis "haliasrari". Muita, vielä kovempia haliasrareja ovat vaikkapa fasaani (2 havaintoa aseman historian aikana) sekä pyy (alle 10 havaintoa?). Tämmöisen lajin näkeminen asemalla tekee haliaspinnojen keräilijän ikionnelliseksi, vaikka muualla Suomessa lajit ovatkin kohtuullisen helppoja havaita. Keskiviikkoon mahtui myös ristiriitaisia tunteita, kun Aatu kuuli portilla käydessään viitatiaisen ääntä tiaisparvesta. Viitatiaista ei ole asemalla hyväksytysti havaittu, eikä semmoista havaintoa tule tästäkään, kun lintua ei etsinnöistä huolimatta koskaan nähty tai löydetty enää uudestaan.

Lokakuuta

Taas on reilu viikko vierähtänyt, mutta eipä ole tullut kirjoiteltua kun mitään kauhean erikoista ei ole tuntunut tapahtuvan. Suurimmalta osin lintumeininki on ollut nihkeää, pääasiassa kovien tuulien takia. On sentään joku vähän parempikin päivä väliin sattunut.

Viime viikolla itselläni ei tuntunut menevän parempien lajien osalta hommat ihan putkeen, kun ensin jäi näkemättä Gåun niityllä kerran näyttäytynyt heinäkurppa ja pari päivää myöhemmin niemessä vilahdellut hippiäisuunilintu eli "pro" (Phylloscopus proregulus). Seuraavana päivänä eil pe 8.10 sain sentään kuitattua hippiäisuunilinnusta hakusessa olleen eliksen, kun ainakin yksi pro pyöri niemessä pitkin päivää, muttei suostunut kuitenkaan tulemaan verkosta. Verkoista tuli sen sijaan syksyn toinen taigauunilintu. Niemessä oli loppuviikosta muutenkin kivasti pikkulintuja, kun hippiäisiä kirjattiin lomakkeelle parina päivänä +-100 paikallista, ja tiltaltteja yhtenä päivänä 40 paikallista. Kivemmista lajeista lauantaina Gåun ruovikossa kämhyili luhtahuitti, jonka itse onnistuin näkemään mutta jotkut muut eivät. Huitti on "haliasrari", eli sitä nähdään haliaksella harvoin (aseman historian aikana noin 10 havaintoa), vaikka se ei muuten Suomessa ole kovin harvinainen. Varmasti huitteja on ruovikossa muuttoaikoina säännöllisesti, mutta niitä nähdään tosi harvoin kun ne ovat niin piilottelevia.

Vaelluslinnuista närhien vaellus jatkuu yhä, niitä on näkynyt melkein joka päivä joitakin satoja muuttavia, parhaana päivänä jopa lähes 900. Syksyn närhisumma onkin jo melko messevä, varmaankin reilusti yli 7000, tarkemmin en tiedä. Tiaiset ovat sen sijaan kateissa, normaalisti sinitiaisia ja talitiaisia muuttaa lokakuun alussa tuhansittain, nyt vain muutamia satoja per päivä. Vaikka tiaisten puuttuessa verkoista ei ole tullut suuria lintumassoja, lajisto on ollut ihan mielenkiintoista. Varsinkin petopuolella on tullut ilahduttavia yllätyksiä, kun verkoista tuli syksyn ensimmäinen hiirihaukka. Myös pari kanahaukkaa näyttäytyi kädestä pitäen, niin kuin myös syksyn ensimmäinen vanha varpushaukkakoiras. Kuvat on kuitenkin vielä prosessoimatta, eli niitä joutuu odottamaan ensi kertaan.

Muutolla massoista ovat yhä vastanneet samat lajiryhmät, eli kyyhkyt ja peippolinnut. Peippolinnuista tosin viime vuonna kateissa ollut viherpeippo on noussut lokakuun aikana runsaslukuisimmaksi muuttavaksi peippolinnuksi, monena päivänä on nähty ilahduttavat yli 1000 muuttavaa. Muista lokakuun linnuista tilhet ovat ilmestyneet kuvaan, toissapäivänä eli ma 11.10 havaittiin jo reilut 400 muuttavaa.

Eilen tiistaina tuuli oli taas mukava, aamulla keskituuli 15 m/s pohjoisesta, puuskissa 20 m/s. Tuli syksyn toinen aamu kun en mennyt vakion alussa staijaamaan, vaikka vakio toki hoidettiin, etelämetsän suojista tosin. Bunkkerilla on noin kovassa tuulessa aika karua seisoskella, kun mitään kunnon suojaa ei ole. Tänään keskiviikkona tuuli oli vähän leppoisempi ja lintuja vähän enemmän, mutta huomenna on luvassa taas ihanaa meininkiä kun aamusta lähtien pitäisi sataa vettä ja tuulen pitäisi voimistua aamun 10 metristä illalla jo 19 metriin sekunnissa.

Rauhallisempaa

Tiistain jälkeen loppuviikko on ollut kelien puolesta melko yhtenäinen: heikkotuulista, aurinkoista ja melko lämmintä. Lintupuolella meno on myös ollut melko samanlaista pitkin viikkoa, lähinnä tikat ovat ilahduttaneet liikehdinnällään. Keskiviikkona tuli syksynpinna pohjantikasta, joita on sittemmin näkynyt jo muutama lisää. Torstaina nähtiin syksyn toinen valkoselkätikka, nuori naaras joka tuli myös verkosta. Pikkutikoilla on ollut ihan hyvää meininkiä, viikon aikana on nähty yhteensä joitakin kymmeniä muuttavia. Kuvituksena tällä kertaa tikkoja, yllä huono kuva valkoselkätikasta kädessä ja lopussa maastokuva käpytikasta puun latvassa.

Keskiviikkona sattui hassu tapaus. Olin iltapäivällä istumassa bunkkerin "lepotuolissa", joka nojaa bunkkerin kaidetta vasten, ja katsomassa kiikarit silmillä Hankoon päin, kun huomasin silmännurkassa liikettä kiikarien ohi. Pysyin paikallaan ja kysyin myös bunkkerilla olleilta Tatulta ja Masalta, että mikä tossa mun vieressä istuu? Ehkä puolentoista metrin päässä suoraan etupuolellani istunut Tatu vastasi, että nuolihaukka. Nuori nuolihaukka siis istui lepotuolin karmilla, alle 30 sentin päässä oikeasta korvastani. Masa oli bunkkerin toisessa nurkassa eikä nähnyt aluksi koko lintua (joka jäi pääni taakse) ja oli siten hämillään. Lopulta Masa siirtyi vähän sivulle ja näki myös linnun. Alettiin pohtia, miten tilanteesta saataisiin kuva. Masalla oli järkkärissä liian pitkä putki kiinni, eikä parhaassa asemassa olleella Tatulla ollut mitään kameraa. Masa alkoi etsiä taskuistaan pokkaria ja ilmeisesti kahisi sen verran, että nuolihaukka tajusi jutun jujun ja lennähti puun latvaan 15 metrin päähän, josta jatkoi hetken päästä kauemmas. Nuolihaukka siis istui korvan vieressä ehkä puolisen minuuttia, jona aikana se ehti kohennella hieman asentoaankin. Itse istuin koko ajan samassa asennossa, kiikarit silmillä ja vilkuillen "subbaria" kiikarien ohi. Harmittavaa, ettei tilannetta onnistuttu kuvaamaan, olisi tullut veikeä kuva.

Viikonloppuna niemellä oli säpinää lukuisien päiväretkeilijöiden muodossa, lintumeininki oli yhä melko rauhallista. Lauantaina niemellä taisi hillua yhteensä yli 60 ihmistä, mikä on haliaksen mittapuulla melkoisen paljon. Lauantaina rikkoutui myös vajaan viikon vanha pikkuvarpusten muuttoennätys, uusi ennätys on nyt 207 muuttavaa.

Hurjia muuttoja

Kun elokuussa oli hiljaista muuttorintamalla, ajattelin että kyllä niitä muuttoja ehtii nähdä sitten syyskuussa. Mennyt viikko ja varsinkin viikonloppu tarjosikin hienoja muuttoja.

Lauantai toi kuin toikin tullessaan lintupäivän parin hiljaisemman päivän jälkeen. Tuuli puhalteli vielä etelän puolelta, ja iltapäivällä bunkkerilla oli suorastaan lämmintä kun mittari näytti +16 ja aurinko paistoi. Aamu alkoi monipuolisella pikkulintumuutolla, mm rautiaisia havaittiin mukavat 400 muuttavaa, peippoja ja vihervarpusia reilut 5000. Iltapäivällä lenteli myös tiaisia, pääasiassa sinitiaisia, joita noin 900m. Ikimuistoisen päivästä tekivät kuitenkin närhet. Niitä alkoi vyöryä niemelle aamupäivällä, eikä vyöry vaan tuntunut loppuvan. Suurimmasta yksittäisestä parvesta laskettiin vähän vajaa 500 närheä! Välillä koko taivas tuntuikin olevan täynnä sekavasti eri suuntiin suihkivia närhiä. Spektaakkeli kesti muutaman tunnin ja laantui sitten. Loppusummaksi saatiin kuitenkin haliaksen uusi ennätys ja tietääksemme myös uusi Suomen ennätys 3265 muuttavaa närheä. Käsittämätöntä. Myös syksyn paras varpushaukkasumma ynnättiin, 477 muuttavaa. Lauantaina iltapäivällä närhihärdellin jälkeen vitsailtiin, että huomennahan se muuttopäivä vasta on kun tuuli kääntyy pohjoiseen...

Kuten oli arvailtu, sunnuntaista kehkeytyi hyvä muuttopäivä. Bunkkerilla staijattiin useamman hengen voimin aamuseitsemästä vähän vaille kahdeksaan illalla, eli reilusti kellon ympäri. Kaikennäköisiä lintuja oli liikkeellä, kun kylmä koillisviima tuntui ajaneen liikkeelle sekä kyyhkyt, sorsat, hanhet, pedot että kurjet. Aamulla ensimmäisenä aloittivat kyyhkyt rynnistyksensä, ja niitä paineli älyttömän suurissa, suurimmillaan usean tuhannen linnun parvissa pitkälle iltapäivään. Summaksi saatiin 33 460 muuttavaa sepelkyyhkyä, eli aseman uusi ennätys. Hanhiakin lenteli tasaisesti lähes aamusta iltamyöhään. Näin lännessä on poikkeuksellista nähdä varsinkaan syksyllä suuria määriä hanhia, mutta nyt niitä tuntui riittävän. Yhteensä päivän aikana laskettiin yli 14 000 hanhea, joista valtaosa määritetyistä valkoposkihanhia (noin 4800, uusi aseman ennätys tämäkin). Hanhiparvien lisäksi merellä lenteli pitkin päivää haapanaparvia, joita ynnättiin illalla myös hienot 3300 muuttavaa.

Aamulla näkyi vain muutamia kurkiparvia, mutta jossain vaiheessa alkuiltapäivää pohjoisen puolen horisonttiin ilmestyi vieri viereen kaukaisia rihmoja, jotka kertoivat kurkien olevan tulossa. Rihmojen muututtua kurkiparviksi oli yhtäkkiä koko bunkkerin itäpuolinen taivas täynnä parvia, tai enemmänkin jatkuvaa kurkivirtaa. Kurjista, niin kuin mistään muustakaan, ei ehditty pitää edes välisummaa kun koko ajan oli niin paljon katsottavaa. Vasta illalla selvisi, että kurkia oli merkitty muutolle 12 596, eli jopa enemmän kuin keskiviikkona! Kurkimuutosta ei kuitenkaan ehtinyt nauttia yhtä paljon, kun koko ajan oli muutakin tekemistä ja parvia laskettavana, lisäksi kurjet menivät lähes kaikki vähän kauempaa itäpuolelta. Bunkkerilla ei vaihtuvuudesta huolimatta ollut iltapäivän aikana muutamaa henkeä enempää kerrallaan. Välillä, kun bunkkerilla oli jonkin aikaa vain kaksi henkeä, oltiin hätää kärsimässä kun kaikkea ei meinannut ehtiä laskea. Kolmella homma pysyi ainakin kyyhkyjen loputtua jotenkin hanskassa, kun yksi hoisi eteläpuolen hanhia ja haapanoita, toinen itäpuolen kurkia ja kolmas länsipuolen kurkia sekä pohjoispuolen hanhia ja haapanoita. Myös petoja oli kiitettävästi liikkeellä, mm ennätykselliset 18 muuttavaa ampuhaukkaa, pari muuttohaukkaa, 450 varpushaukkaa, 15 sinisuohaukkaa ja niin edelleen. Hienon päivän olisi kruunannut vielä harvinaisuus, mutta illalla metsähanhiparvessa ohi lentänyt ilmeinen kiljuhanhi jäi huonon valaistuksen takia määrittämättä. Ei kaikkea voi saada, ainakaan kerralla.

Maanantaina oli sunnuntaihin verrattuna rauhallista, aamulla tosin sepelkyyhkyt rynnistivät vielä reilun 17 000 yksilön voimin, joista puolessa tunnissa 7.30-8.00 10 500 yksilöä. Kolmatta päivää peräkkäin rikottiin aseman muuttoennätyksiä, nyt tosin vähän vähemmän hohdokkaasti 139 pikkuvarpusen voimin. Muutolla myös mukavat lähes 800 kulorastasta. Maanantai oli rengastuspuolella vilkkaampi päivä, rengastuksia kertyi pääosin tiaisista hieman yli 400kpl. Illalla tuli vielä syksyn ensimmäinen pöllö verkoista, sarvisellainen.

Tiistai onkin sitten ensimmäinen hiljainen muuttopäivä sitten perjantain, ja ehti vaihteeksi laittaa kuvia koneelle ja kirjoitella tänne. Eipä ihmeellisiä lintuja, jokunen tiainen lenteli. Ensimmäistä kertaa bunkkerilla oli kylmä kun aamulla +6 ja koillistuulta 13 m/s.

Kurkien päivä

Keskiviikkoa oli jo etukäteen sääennusteista arvailtu kurkipäiväksi: kylmenevää ja navakka pohjoistuuli. Aamulla pohjoistuuli vaikutti jopa hieman liian kovalta, mutta onneksi se tyyntyi päivän mittaan. Kurkiparvia alkoi lennellä jo aikaisin aamulla, ja tietoa kantautui pohjoisempaa, että massat olivat lähteneet liikkeelle. Tässä vaiheessa todettiin, että nyt taitaa olla SE päivä, tänään staijataan tappiin asti. Kurkimeininki vaan kiihtyi päivän edetessä, iltapäivällä meni yhdessä vaiheessa noin 1000 kurkea per puoli tuntia. Muutkin linnut tajusivat olla pahemmin häiritsemättä kurkien katselua, mitä nyt jokunen peippo ja varpushaukka lenteli.

Kurkiparvet olivat komeita, ja mikä parasta, ne eivät kaikki menneet jommankumman puolen horisontista, vaan hienoja yli 200 linnun parvia meni myös suoraan päältä. Onneksi paikalla oli paljon staijivoimaa, että bunkkerilla saatiin koko päivän pidettyä hyvä miehitys. Staijipäivästä kehkeytyi odotetun pitkä, kun bunkkerille noustiin auringonnousun aikaan kello 7 ja sieltä poistuttiin vasta auringonlaskun jälkeen, kello 20.00. Yhteensä staijattiin siis 13 tuntia putkeen, esimerkiksi itse kävin koko aikana kaksi kertaa asemalla syömässä nopeasti jotain. Kuten on tapana, kurjista pidettiin juoksevaa välisummaa muuton edetessä. Illalla hieman ennen auringon laskua summa näytti noin 10 950, ja mietittiin että 11 000 on pakko rikkoa. Hetken päästä putkella löytyikin pohjoisesta jossain käsittämättömän kaukana kohti tuleva kurkiparvi, joka näkyi putken kuvassa vain ohuena nauhana horisontissa. Pimeyden laskeutuessa parven lähestymistä seurattiin, ja parvi oli vielä 25 minuutin päästä valon hiipuessa niin kaukana, ettei siitä voitu kuin arvioida 200 lintua. Näin ollen lopullinen summa kohosi kuin kohosikin yli 11 000, nimittäin 11 178 lintuun.

Yksi suurimmista haaveistani koko syksylle oli nähdä hieno kurkimuuttopäivä, ja nyt se haave toteutui. Ihan näin hienoja muuttoja ei nähdä täällä läheskään joka vuosi, yli 10 000 kurjen päivät lienevät missä vain Suomessa harvinaisia. Haliaksen muuttoennätys tämä ei kuitenkaan ollut, muutama vuosi sitten on päivässä nähty reilut 13 000 kurkea.

Torstai ja perjantai olivat sitten taas peruspäiviä, vähän niin kuin keskiviikko mutta ilman kurkia. Jokunen peippo ja vihervarpunen lenteli, kivempana joku pähkinänakkeli ja muuttohaukka, ei siitä sen enempää. Torstaina saapuivat haliaksen saunarakennuksenkin rakentaneet Pete Saarinen ja Jukka Vilén eristämään talkoissa laajentuneen aseman eteisen edes puolittain talvilämpimäksi tilaksi, jossa voisi paremmin säilyttää esim vaatteita. Tämä tiesi tietenkin hommia itse rakentajille, mutta myös muille asemalla olijoille tavaroiden kantamisen merkeissä. Perjantai kuluikin vakion staijaamisen jälkeen pitkälti talkoohommissa, kun kuskattiin kamoja asemalle ja asennettiin aseman uutta ovea jne. Huomiseksi lauantaiksi toivotaan taas lintupäivää, kun kelejenkin pitäisi olla taas hieman otollisemmat.

Erilaisia lintupäiviä

Lauantai toi samaa menoa kuin arkiviikkokin, nyt kaikennäköisiä lintuja oli vaan enemmän. Aamu alkoi vielä hiljaisena, ja vakion alussa ihmeteltiin harmaata tuhnuista keliä, kun Aksu soitti parkkipaikalta että siellä ääntelee taigauunilintu eli "ino" (Phylloscopus inornatus). Suurin osa bunkkerin porukasta kävi parkkiksella ja inon ääntä kuultiin, vaikkei lintua nähtykään. Myöhemmin ino löytyi niemeltäkin, se hyrräsi pitkin poikin niemeä ja juoksutti joitain päiväretkeilijöitä ympäriinsä, ennen kuin kaikki onnistuivat havaitsemaan linnun. Iltapäivällä "pieni vihreä" tuli aseman porukan iloksi sitten lopulta verkosta (yläkuva), kun kaikki päiväretkeilijät olivat jo lähteneet.

Pikkuhiljaa muutto käynnistyi, ja hurjaa se olikin. Mehiläishaukkojen muuttoennätys kesti vain päivän, kun summaksi ynnättiin illalla huimat 173 muuttavaa, siis lähes sata enemmän kuin mitä muuttoennätys oli vielä pari päivää aiemmin! Nyt pernikset menivät kuitenkin hieman korkeammalla, eivätkä ohittaneet bunkkeria ihan yhtä hienosti. Aamulla oli pari tuntia hurja peippohärdelli, ja muutolle merkattiin lopulta karvan vajaa 30 000 peippoa, siinä sivussa 6000 vihervarpusta. Muita kivoja haviksia mm 2 muuttohaukkaa ja valkoselkätikka. Sisämaassa aikaa sitten alkanut hömötiaisvaellus alkoi myös ilmoitella itsestään, päivän aikana havaittiin vajaa 300 hömppää.

Sunnuntaina aamumuutto oli heikkoa, ehkä aamun vesisateesta johtuen. Iltapäivällä sateen päätyttyä hömötiaisia alkoi liikkua jonkun verran, yhteensä noin 550 muuttavaa. Mehiläishaukat ilmeisesti loppuivat, vain 13 havaittiin. Myös muualla voimakas närhivaellus alkoi pikkuhiljaa, ensimmäiset 18 närheä kävivät kääntymässä kärjessä.

Maanantai toi hyvän kelin ja tyystin erilaisen lintupäivän. Aamusta asti oli täysi tiaishärdelli päällä, ja lisäksi välillä niemen ilmatilan valtasivat närhimassat. Hömötiaisten muuttoennätys (noin 1200) meni remonttiin, kun illalla ynnättiin 2971 muuttavaa hömötiaista! Myös muita tiaisia oli jo vähän liikkeellä, kuusitiaisia lähes 500 ja sini-, sekä talitiaisiakin joitakin satoja. Töyhtötiaisia ei ollut satoja, mutta silti ne rikkoivat muuttoennätyksensä, uusi ennätys hienot 18m! Pähkinänakkelit tekivät dramaattisen syksyn ensiesiintymisen peräti 5 muuttavan yksilön voimin. Jo aiemmin mainitut närhet olivat myös vauhdissa, muuttajamäärä nousi edellispäivän 18 yksilöstä 1072 yksilöön. Parhaimmillaan niemen päällä lepatteli yhtaikaa noin 150 närheä, oli siinä ihmettelemistä.

Tänään tiistaina oli sitten jo etukäteen sääennusteista arvailtu välipäivä, kun oli luvattu koko päiväksi sadetta ja kovaa etelätuulta. Lähes koko päivän satelikin, ja ensimmäistä kertaa tänä syksynä en lähtenyt staijaamaan aamulla vakiota vaan menin takaisin nukkumaan ja heräsin joskus yhdentoista jälkeen. Jotkut urheammat saivat sentään hoidettua vakion, ja kun iltapäivälläkin vähän katseltiin merelle, niin staijia kertyi yli 6 tuntia. Tämä tuotti reilut 50 muuttavaa pikkulokkia eikä paljoa muuta, jos ei tuhatta vihervarpusta lasketa. Päivistä aika paljon kertoo lajimäärä, esim lauantaina 92 lajia, maanantaina 87 ja tiistaina vain 62. Keskiviikoksi ja torstaiksi luvattiin taas parempia kelejä, saa nähdä minkälaista meininkiä silloin on tarjolla!

Alla vielä kuva viime viikon tähtilajista, mehiläishaukasta. Joinain päivinä linnut tosiaan tulivat suoraan silmille, kuva on otettu pokkarikameralla ilman apuvälineitä eikä sitä ole rajattu lainkaan. Etäisyyttä kuvaajasta kuvan nuoreen mehiläishaukkaan siis vain joitakin metrejä.

Petomeininkiä

Viime viikolla piti kiirettä, ja niin jäi tännekin kirjoittelematta. Viikonloppuna kävin muutaman päivän "lomalla" perjantaista maanantaihin, piti käydä hoitelemassa vähän asioita. Viikolla kelit olivat kesäiset, eli lämpimät, aurinkoiset ja heikkotuuliset. Tämän ansiosta petoja lenteli aikaisempaa paremmin, ja päivä venyi bunkkerilla joka päivä neljään-viiteen. Tämän jälkeen vielä ruuanlaittoa, havisten naputtelua tietokoneohjelmaan ja iltahuuto, ja sitten olikin ihan valmis nukkumaan.

Tiistaina oli jo vähän meininkiä petopuolella, varpushaukkoja vasta ensimmäistä kertaa yli 300 muuttavaa ja muitakin petoja jonkun verran, esim 19 mehiläishaukkaa. Laatupuolestakin vastasi peto, nimittäin hienossa myötävalossa läntisiin ilmansuuntiin muuttanut nuori arosuohaukka. Satuin löytämään linnun ja löytäjän etuoikeushan on täyttää linnusta lomake, tällä kertaa Tringan ART:lle (aluerariteettitoimikunnalle). Onneksi linnusta saatiin ihan kohtuullisia dokumenttikuvia. "Macron" lisäksi muita syksylle uusia lajeja olivat metsähanhi ja luotokirvinen, molempia 1 muuttava.

Keskiviikko oli hieman heikompi petopäivä, varpushaukkoja reilu 100 ja siinäpä se. Kun lintuja ei oikein ollut, harjoitettiin talkootoimintaa ja alettiin rakentaa latvaverkolle eli yhdelle verkkopaikoista uutta rallia jota pitkin kävellä verkon alla olevan "kuilun" yli. Vanha ralli oli jo elämänkaarensa päässä, sillä kävellessä piti varoa ettei jalka mennyt läpi.

Torstaina muutti aamulla 11000 peippoa, sen jälkeen oli hiljaisempaa. Mitä nyt jokunen varpushaukka ja mehiläishaukka iltapäivällä lenteli. Latvaverkon ralli saatiin värkättyä valmiiksi, hieno tuli.

Perjantaina lähdin iltapäivällä kaupunkiin, mutta sitä ennen ehdin nähdä ihan mukavaa petomeininkiä. Summat näyttävät suunnilleen tältä: varpus- 350, mehiläis- 60, hiiri- 50, tuuli- 30 ja nuolihaukka 10. Hienoimpana kuitenkin vanha muuttohaukka länteen.

Perjantaista maanantaihin olinkin sitten poissa, ja lintuasemasysteemi jatkui taas tiistaina. Viikonloppuna porukat olivat nähneet muun muassa pikkusirrin ja nuoren tunturikihun, jotka molemmat puuttuvat haliaspinnoistani, semmoista se on... Koko viikoksi oli luvattu kovia etelätuulia ja sadetta, joten odotukset eivät olleet kovia muuten kuin hyvin nukkumisen suhteen. Hieman toisin kuitenkin kävi.

Tiistaina oli aamulla tuhnuista, ja pikkulintuja oli maastossa kivasti. Tätä kuvastavat lomakkeelta löytyvät 11 paikallista pikkusieppoa. Pikkulintujakin lenteli taas vähän, 14 000 peippoa ja vihervarpusia vajaat 7000. Petopuolella varpushaukkoja normaalit 170, mehiläishaukkoja kivat 55 hyvin niemeä pitkin sekä vanha muuttohaukka.

Keskiviikkona etelätuuli oli liian kova, ja linnut kateissa. Saipa sentään nukuttua päiväunet pitkästä aikaa.

Torstaina tuuli oli taas hieman heikompi, ja lintuja oli liikkeellä. Linnut menivät taas hienosti niemeä pitkin, varpushaukkoja reilut 200, mehiläishaukkoja taas 45, peippoja 12 tonnia ja vihervarpusia puolet siitä. Päivän hienoin havainto oli eteläpuolelta niemen ohittanut nuori tunturikihu, jo syksyn toinen. Tunturikihu on täällä, kuten kaikkialla etelärannikolla, kovin harvinainen otus, ja niitä nähdään vain muutaman vuoden välein. Myös toinen etelässä harvinainen "lappi-laji" meinattiin nähdä, mutta 4 keräkurmitsan näköistä kahlaajaa jäivät vaille määritystä kadottuaan puiden taakse.

Tänään perjantaina oli taas tuulista ja välillä sateista, mutta se ei tuntunut haittaavan mehiläishaukkoja ja peippoja. Mehiläishaukkoja lompsutteli hienosti matalalla niemen yli 129 kpl, joka on reilusti uusi haliaksen muuttoennätys, kun vanha ennätys oli noin 70. Siinä sivussa meni varpushaukkoja taas reilut parisataa ja peippoja toistaiseksi paras summa, vajaa 19 tuhatta, seassa noin 7 ja puoli tuhatta vihervarpusta.

Taivaalta kuuluu ääniä!

Lauantai oli yhä hiljainen päivä, päivän hauskin oli verkosta tullut pohjansirkku, joka on haliaksella hyvin harvinainen rengastuslaji. Syksyinenkin pohjansirkku on hieno lintu, kuten kuvasta näkyy. Haliaspinnojen keräilyn kannalta tärkeä hetki sattui kuitenkin päivällä, kun arokotka nousi Hangossa taas siivilleen ja näkyi vähän aikaa bunkkerillekin, tosin melko kaukana. Tuli vähän kiire, kun satuin juuri olemaan Gåun särkällä kun tuli tieto, että arokotkan pitäisi näkyä bunkkerille. Juoksin sitten koko matkan särkältä bunkkerille, eli varmaankin polkua pitkin vajaa kaksi kilometriä. Hiki tuli, mutta ehdin sentään nähdä linnun; kävelemällä en olisi ehtinyt.

Sunnuntai oli pitkään pitkään aikaan ensimmäinen vähän vilkkaampi muuttopäivä. Peipot aloittivat muuttonsa vajaan 7000 yksilön voimin (ja taivaalta kuului jatkuvasti ääniä, toisin kuin monena edeltävänä päivänä), seassa meni vähän rautiaisia ja vielä vähän metsäkirvisiä sekä syksynpinnaksi pari lapinsirkkua. Laatupuolella oli tyytyminen pensassirkkalintuun, joka on toki syyskuussa jo ihan hyvä laji. Kivojen verkkolajien osastoa edusti erittäin hieno vanha koiras sinirinta. Aamulla näkyvyys oli parempi kuin pitkään aikaan ja paikallisia haahkoja päätyi lomakkeelle 3000 edellisten päivien 100 sijaan.

Maanantai toi peippoja noin puolet sunnuntain määrästä, yhä vaan vaisut 120 varpushaukkaa, jokusen rautiaisen ja metsäkirvisen. Pari syksynpinnaakin tuli kirjosiipikäpylinnun ja kangaskiurun muodossa. Aamu oli tyyni ja näkyvyys oli muutenkin hyvä, ja paikallisten haahkojen määrä kasvoi taas, nyt lomakkeelle 9000! Kivojen verkkolajien sarjaa jatkoi nuori pikkusieppo.

Syksyn satoa on täällä Suomen etelässä tarjolla muutakin kun lintujen muodossa. Aseman pihan omenat alkavat olla kypsiä, samoin pihan kriikunat kypsyvät pikkuhiljaa. Metsä on täynnä herkkutatteja, niitä päätyy jo pakkaseen pahan päivän varalle kun kaikkia ei ehdi syödä!

Sinirinta

Nipa

Tiistain hieman paremman päivän jälkeen keskiviikko oli taas totuttua erittäin heikkoa meininkiä, jota säesti vielä rankka sadekuuro päivällä. Tämä antoi hyvän tekosyyn mennä "pikku torkuille", jotka venähtivät sitten nelituntisiksi päiväuniksi. Päivällä syntyi sentään yllä oleva kuva yhdestä vuodenajan tyypillisestä rengastuslajista: nuori koiras varpushaukka odottaa rengasta jalkaansa, se oli lentänyt pikkulintuverkkoon ja kävin poimimassa sen sieltä rengastajalle, varpushaukat kun eivät pysy pikkulintuverkoissa kovin pitkään.

Torstaina yritettiin taas vähän enemmän, kun tuulikin oli kääntynyt pohjoiseen. Pikkulinnut olivat aamulla kateissa, mutta iltapäivällä oli hieman meininkiä: kurkien ensimmäinen aalto matkasi etelään 520 yksilön voimin. Myös petoja meni jokunen, eli varpushaukkoja noin 150, 10 hiirihaukkaa, 9 mehiläishaukkaa jne. Jotain parempaa petoa odotettiin, ja se löytyikin, tosin ei asemalta vaan Täktomista: arokotka (Aquila nipalensis eli "nipa"). Lintua lähdettiin sitten aseman henkilöstön voimin bongaamaan, vaikka linnun pitikin olla jo lähtenyt. Täktomin torniin saapuessamme lintu olikin kateissa, mutta hetken tapitseerauksen jälkeen se nousikin yllättäen metsän takaa ihan lähellä! Valokin oli hieno ja esiaikuinen lintu näkyi kaikin puolin hyvin, vain (kelvolliset) kuvat jäivät saamatta, lentävän linnun skouppaaminen vapaalla kädellä kun ei mielestäni ole niitä helpoimpia touhuja, tai ehkä en vain osaa.

Perjantai oli sitten taas astetta masentavampi päivä, pohjoistuuli oli aivan liian kova sekä muuton että rengastuksen kannalta. Vanha muuttohaukka oli päivän ainut valopilkku ja ainut mainittava muuttohavainto. Muuttohaukka on siitä hauska laji, ettei se tunnu kauheasti välittävän siitä, millainen keli sattuu olemaan. Se on voimakas lentäjä, ja jos sitä huvittaa painaa, niin se painaa vaikka 20m/s vastatuuleen. Tällä kertaa tuuli oli tosin myötäinen, mutta eipä muutolla silti montaa muuta lintua ollut.

Alla vielä vähän muuta luontoa: Haliaksella yleinen, mutta muualla Suomessa hyvin harvinainen lännensyyskorento.

Milvus ja vespari

Onpa mennyt viikko nopeasti. Viime keskiviikko 25.8. oli vielä hiljainen päivä, ja sitä kulutettiin puuhasteluun, mm verkkopaikkojen kunnostukseen syksyä varten.

Viime torstai oli sitten vähän parempi lintupäivä. Aamu alkoi heti kehrääjällä verkosta, josta reissun ensimmäinen haliaspinna. Toista ei tarvinnutkaan sitten kauaa odotella, kun jo vakion alkupuolella muutti haarahaukka (eli milvus). Ei ollut erityisen "kaunis", eli meni kaukaa, mutta onneksi bunkkerilla oli muita joilla on lajista enemmän kokemusta. Päivällä muutti toiseksi asemalomakkeen ulkopuoliseksi eli lisälajiksi sirosuohaukka eli niitty-, tai arosuohaukka. Lintu oli kokoajan pahassa vastavalossa ja siitä ei näkynyt paljoa muuta kuin muoto. Lintuharrastuksessa kritiikki on hyvästä, kaikkia lintuja ei tarvitse määrittää jos tarpeeksi tuntomerkkejä ei nähdä.
Varpushaukat ovat tänä vuonna jostain syystä ihan kateissa, torstainakin nähtiin vain reilut sata muuttavaa, kun tähän aikaan vuodesta kuuluisi nähdä päivässä useita satoja.

Perjantaina oli taas hiljaista, ja poistuin päivällä kohti pääkaupunkia, kun lauantaina aamulla oli lähtö Poriin pelaamaan lintuyhdistysten välisessä jalkapalloturnauksessa. Turnaus sujui niinkuin pitikin, Tringan joukkue voitti ja hoidin oman osuuteni tekemällä seitsemän tringan kahdestatoista maalista. Sunnuntaina palasin Porista pääkaupunkiin päivällä ja alkuillasta Hankoon Roni Väisäsen kyydissä, joka tuli asemalle pariksi viikoksi rengastamaan.

Maanantaina oli taas totutun hiljaista, eikä mitään ihmeempää tapahtunut. Paitsi että Roni näki verkkorundilla sypiksi aikaisen närhen.

Tiistaina yritettiin vähän enemmän, ja lopulta se palkittiinkin. Bunkkerilla seisottiin hienossa kelissä aamusta neljään iltapäivällä, pääosin tyhjää taivasta katsellen. Vain noin 150 varpushaukkaa muutti, ja muutenkin muutto oli heikkoa. Päivän pelasti kuitenkin kolmen jälkeen kärjessä käynyt hieno nuori punajalkahaukka (eli vespari), josta kuittasin eliksen. Lintu tuli Hangosta päin, istahti hetkeksi legendaariseen merops-puuhun, mutta vaihtoi nopeasti yhteen länsipuolen latvaan vastavaloon, joten en ehtinyt skouppaamaan kuvaa myötävaloon, ja vastavaloon kuvista tuli vaan mustia. Päiväretkellä ollut Tomi Muukkonen sai sen sijaan ihan kivan näköisiä kuvia linnusta. Pari minuuttia länsipuolella istuttuaan otus otti ja lähti takaisin Hankoa kohti.

Syyskuu tulee, ehkä lintujakin alkaa pikkuhiljaa liikkua vähän enemmän!

Kuvituksena särkällä perjantaina hengaillut nuori kuovisirri.

Nihkeää

Lauantai oli lintupuolella vielä perjantaitakin hiljaisempi päivä, illalla Gåun särkällä oli sentään yhteistyöhaluinen pikkutylli (yllä). Iloinen yllätys oli myös, että särkän tyven niitylle/metsään kunnostettuun aitaukseen oli vihdoin ilmestynyt ylämaankarjaa laiduntamaan, 5 sonnia. Niiden olisi tarkoitus pitää umpeenkasvavan niityn kasvillisuutta matalana vähän aikaa nyt syksyllä ja ensi vuonna sitten jo keväästä lähtien. Aitaus on vaan rajattu harmillisen paljon metsään ja vähän niitylle, suurin osa niitystä jää yhä alati leviävän ruovikon armoille.

Sunnuntaina vallitseva länsituuli äityi lähes myrskyksi, pahimmillaan tuulta oli 17m/s. Kovin voimakas tuuli on harvoin täällä hyvä asia ainakaan muuton kannalta, joka olikin ihan nollassa. Paikallisena sentään pari heinätavia, jotka ovat harvinaisia vieraita täällä ulkosaaristossa.

Maanantaiaamu toi tullessaan yhä länsituulen ja yhtäläisen hiljaisuuden muuttorintamalla. Iltapäivällä osa jaksoi vielä staijata ja palkittiin kurkien ensi airueilla, 11 parvea joissa yhteensä 134 kurkea. Itse kävin iltapäivällä niittämässä vähän ruovikkoa pois karja-aitauksen ja rannan väliin jäävältä alalta.

Tiistaiksi oli alunperin luvattu aamusta asti sadetta, mutta aamulla sade ei ollutkaan vielä tullut ja ensimmäiset olivat bunkkerilla jo puoli tuntia ennen kuin vakio alkoi. Tällöin oli vielä hiljaista, mutta vakion alkamisen jälkeen alkoi taivaalta kuulua enenevässä määrin sirinää: metsäkirvisiä. Onneksi taivas oli pilvessä tulossa olevan sateen takia, korkealla lentäviä pikkulintuja on todella vaikea nähdä sinitaivasta vasten. Välillä satoi ja käytiin vähän aikaa staijaamassa saunarakennuksen räystään alta, mutta kohta sade loppui ja pystyttiin palaamaan bunkkerille. Vakion loppua kohti aamulla kaakosta leppoisesti puhaltanut tuuli oli voimistunut huomattavasti ja kääntynyt taas lännen puolelle. Tästä tai jostain muusta syystä metsäkirviset hyytyivät täysin vakion loppuun mennessä, eikä vakion jälkeen enää staijattu. Siitä huolimatta illalla ynnättiin illalla hieno luku, 4186 muuttavaa "triviä". Niska tosin tuli kipeäksi jatkuvasta suoraan ylöspäin katsomisesta, mutta ehkä se kannatti. Myös syksy antoi aamulla yhden merkin etenemisestään, kun sypiksi muutti 4 pohjoisen asukkia järripeippoa. Alla vielä kuva tiistain tähilajista eli metsäkirvisestä.

Perus elokuumeininkiä

Torstaina nähtiin lopulta 83 lajia, joka on tähän aikaan vuodesta ihan kohtalaisen hyvä summa. Bunkkerilla seisottiin päivän aikana yhteensä 10 tuntia, kun iltapäivällä seurattiin vielä petomuuttoa. 10 tuntia on kuitenkin vielä melko vähän verrattuna kurkipäiviin syyskuussa, kun bunkkerilla saatetaan olla yhtä mittaa aamuhämäristä iltahämäriin, nyt ei päästy lähellekään tätä kun staiji lopetettiin viimeistä kertaa 17.00 sen alettua aamulla ensimmäistä kertaa 5.40. Jotain tulostakin sentään syntyi, muun muassa muutamia syksynpinnoja eli syyskaudelle uusia lajeja havaittiin.

Aamulla pääosassa olivat metsäkirviset, joita laskettiin lopulta 1129 muuttavaa. Itätuulessa korkealla lentäneitä kirvisiä piti etsiä kiikarin avulla, koska niitä ei paljaalla silmällä erottanut sinitaivaalta. "Trivien" sivutuotteena taivaalta löytyi vähän muutakin: syksyn ensimmäinen muuttohaukka eli "pere" muutti äärimmäisen korkealla, kiikarillakin se erottui vain lepattavana pikku möykkynä. Kaukoputkella sentään näki sen verran paremmin, että lintu saatiin määritettyä. Myös syksyn ensimmäiset sinisuohaukat, 3kpl, havaittiin. Näistäkin ensimmäinen löytyi korkealta taivaalta metsäkirvisiä kiikarilla etsiessä. Metsäkirvistä hieman vähälukuisemmalla muuttajalla, käellä, oli myös hyvää meininkiä. Käkiä paineli tasaisesti pitkin päivää ja illalla niitä summattiin 15 muuttavaa, joka on reippaasti aseman uusi muuttoennätys vanhan ollessa 8. Muuttohaukan ja sinisuon lisäksi päivän muut syksynpinnat eli sypit pähkinähakki 1m(uuttava) ja pikkusieppo 1p(aikallinen). Varpushaukoillakin oli syksyn ensimmäinen parempi päivä, 73 muuttavaa, verkoistakin tuli 9 "nisaria".

Perjantaista kehkeytyi hienosta auringonnoususta (kuva tekstin alussa) huolimatta taas ns välipäivä, eli linturintamalla hiljainen päivä. Jo vakiolla oli erittäin hiljaista, ja iltapäivällä ei taivaalta sinnikkäästä yrityksestä ja aurinkoisesta kelistä huolimatta löytynyt petoja muutamaa varpushaukkaa lukuunottamatta. Hangon keskustasta oli ilmeisesti iltapäivällä nähty länteen korkealla lentävä riuttatiira, mutta itse näin bunnkerilla samaan aikaan vain pari korkealla länteen lentävää valkoista lentokonetta. Aina ei käy onni tasan. Käkiä sentään nähtiin päivän aikana viitisen, joka on vähän eiliseen verrattuna mutta silti hyvä summa. Yksi tuli verkostakin, mutta kuvat ovat toistaiseksi vielä kamerassa, ehkä yksi sitten ensi kirjoituksen lisukkeena. Toinen hauska laji verkoista oli sypi kanahaukka. Alla kuva lekuttelevasta tuulihaukasta vakion lopulta, vakiolla kun ehti tänään vaikka räpsiä pokkarilla kuvia harvoista ohi lentäneistä linnuista.

Arkinen aherrus alkaa

Maanantaina aseman hiljennyttyä pääsin asettautumaan, sain kassitkin purettua yhteen makuuhuoneen uusista isoista kaapeista.

Tiistaiksi oli luvattu reipasta itätuulta, eikä aamulla huvittanutkaan 16m/s itäisessä bunkkerilla seisoskella, vaan vakio hoidettiin kohtalaisessa tuulensuojassa länsirannalla. Tuulesta huolimatta varsinkin keltavästäräkeillä ja ruskosuohaukoilla oli meininkiä, päivän summat "flavoja" 1347 muuttavaa ja "ruskiksia" 17 muuttavaa. Kun mainitsee vielä Aatun särkällä näkemän pensassirkkalinnun, päivä onkin melko pulkassa.

Keskiviikko oli sitten sitä todellista lintuaseman arkea. Aamu valkeni jo synkeänä, ja vakiolla sai katsella sekä tyhjää merta että taivasta, edes lokkeja tai tiiroja ei tuntunut olevan missään. Vakion loppupuolella alkoi sataa, ja sade jatkuikin sitten pienin tauoin iltaan asti. Koitin vielä piristää päivää käymällä Gåun särkällä sateen tiputtamien kahlaajien perässä, mutta laihoin tuloksin. Päivä olikin hyvä muihin askareisiin, käytiin muun muassa kaupassa, josta sai vihdoin ostettua elintärkeitä pitemmän aikaa kestäviä elintarvikkeita kuten ketsuppia, sinappia ja teepusseja sekä täydennettyä lyhyemmän aikavälin ruokatarpeita kuten banaaneja, ruispaloja ja pandan lakupaloja. Muilta osin iltapäivä ja ilta kului kohdallani pitkälti vanhoja aseman päiväkirjoja lueskellen. Varsinkin on tämmöisinä päivinä hauska lukea ajoista, jolloin on ollut vielä huonommin: "Koko päivän räntäsadetta ja tuuli 8bof pohjoisesta, näkyvyys 100-200. Lajeja 6." -tai jotain tähän suuntaan esiintyy päiväkirjassa usein esim helmikuussa.

Onneksi sateet ovat tältä erää ilmeisesti ohi, ja normaali meininki pääsee jatkumaan. Tätä kirjoittaessa on jo torstai, ja tänään onkin ollut jo hieman parempi lintupäivä. Siitä lisää kuitenkin sitten, kun iltahuuto on pidetty ja on selvillä, mitä on oikein nähty ja kuinka paljon.

Syksy käyntiin talkoilla

Elokuu on jo puolessa, ja se tarkoittaa kohdallani haliassyksyn alkamista. Tästä eteenpäin blogitekstejä pitäisi ilmestyä säännöllisen epäsäännöllisesti aina lokakuun lopulle asti.

Jaksoni alkuun sattuivat sopivasti haliaksen jokavuotiset talkoot, jotka järjestettiin tänä vuonna siis 13-15.8., ja saavuin itsekin asemalle talkooväen mukana. Talkoissa kaikki kynnelle kykenevät aktiivit raahautuvat paikalle ja yhdessä tuumin pistetään asema kuntoon alkavan syksyn sesonkia varten. Tänä vuonna talkoissa olikin paljon tekemistä, koska normaalien talkootöiden (mm pihan niitto, verkkolinjojen ja polkujen raivaus, polttopuiden teko jne) lisäksi aseman sisustusta ja järjestelyjä uusittiin kovalla kädellä. Viikonlopun aikana vanhasta tunkkaisesta rengastushuoneesta tuli viihtyisä majoitushuone, uusi rengastushuone huoltorakennuksessa saatiin lopultakin kunnolla sisustettua, makuuhuoneen seinät maalattiin ja sinne kasattiin muutama uusi kaappi sekä lipasto ja rakennettiin uusi kerrossänky, eteisestä tehtiin puolta isompi purkamalla vanhat romukaapit jne. Varsinkin makuuhuone uusine sänkyineen ja ikea-kalusteineen sekä vanha rengastushuone ovat nyt kuin eri tiloja kuin vielä viime viikolla. Nyt makuuhuoneessakin on uusissa kaapeissa hyvin tilaa miehittäjien tavaroille, eli pitkäaikaisemmat miehittäjät saavat tavaroitaan kaappeihin sen sijaan, että kaikki olisivat kasassa lattialla kassien päällä kuten ennen.

Katseltiin sitä jonkun verran lintujakin, aamuvakiot staijattiin ja verkot olivat pääasiassa auki. Jo perjantaina oli ollut ihan hyvää elokuista meininkiä, kun yli 1000 metsäkirvistä ja 500 keltavästäräkkiä oli muuttanut. Lauantaina ja sunnuntaina ei ylletty ihan näin korkeisiin lukuihin, muutamia satoja molempaista lajia kuitenkin lenteli. Varsinkin sunnuntaina rengastuslajisto oli ihan mielenkiintoista, kädestä pitäen pääsi ihailemaan mm rytikerttusta, käenpiikaa, töyhtötiaista ja kultarintaa. Sunnuntai oli myös syksyn ensimmäinen parempi "hysypäivä", eli hyönteissyöjiä oli niemessä. Pajulintuja merkattiin lomakkeelle 70, harmaa- ja kirjosieppoja joitakin kymmeniä, ja pienempiä määriä mm sirittäjiä ja erinäisiä kerttuja. Sypejä eli syksylle uusia lajeja havaittiin myös muutama, ainakin pikkulokki, härkälintu, rautiainen ja leppälintu.

Sunnuntai-iltana niemi hiljeni kun talkooväki lähti, ja aseman arkisempia askareita jäivät hoitamaan lisäkseni Aatu ja rengastamaan pariksi viikoksi tullut Jarmo Ruoho. Maanantai oli linnustollisesti pitkälti sunnuntain toisinto, hysyjä oli suunnilleen saman verran ja muutenkin meininki oli vastaavaa. Iltapäivän peto/mustahaikarastaiji tuotti muutamia muuttavia ruskosuohaukkoja ja hieman yllättäen kolmessa parvessa yhteensä 20 kurkea.

Toukokuun loppua

Vähän taas jäi rästiin tämä, ei oikein innostanut kirjoitteleminen kun oli paljon muutakin tekemistä ja ei oikein mitään kovin mielenkiintoista mistä kirjoitella.
Jakson viimeinen vajaa viikko kului pääosin ilkeää pohjoisvirtausta ihmetellessä. Toukokuun viimeisellä viikolla alkuviikosta kului useampi päivä ilman yhtään keväänpinnaa eli keväälle uutta lajia. Yhden haliaspinnan sentään sain, kun tiistaina 25.5. asemalle jo kevään kolmas leveäpyrstökihu suoritti ohilennon. Tiistai oli muutenkin muuten vaisun arkiviikon paras lintupäivä, lepyn lisäksi lähinnä kuikkalintujen ansiosta. "Gavioita" lenteli lähinnä itäisiin ilmansuuntiin hieman reilut 1800 kappaletta, valtaosa määritetyistä tyypilliseen tapaan kuikkia. Hauskaa tässä oli, että vaikka muualta oli aiemmin nähty hyviäkin kuikkalintumuuttoja, tuona päivänä mistään muualta rannikolta ei taidettu nähdä yli 700:aa kuikkalintua. Lisäksemme ainut yli tuhannen summa oli tiiraan ilmoitettu Jyväskylästä.

Tiistain jälkeen seuraava lintupäivä olikin sitten lähtöpäiväni eli lauantai. Aamu oli mitä hienoin, ja heti bunkkerille noustua huomattiin ensimmäiset sepelhanhiparvet. Vähän ajan päästä taivas meni pilveen ja sepelhanhet loppuivat, mutta tilalle tuli hieno kahlaajamuutto. Välillä sade ajoi miehittäjät sisään torkuille. Näiden yhteydessä löytyi pihasta laulava pensassirkkalintu, josta kuittasin haliaspinnan mutta jota ei yrityksistä huolimatta saatu juksattua verkkoon. Heti sateen loputtua meno jatkui kahlaajilla ja sepelhanhilla. Yhdessä vaiheessa taivas oli suorastaan täynnä hanhiparvia (joka on näin lännessä harvinaista herkkua). Harmittavasti piti poistua kahden junalla kohti pääkaupunkia, kun yliopiston kenttäkurssi kutsui jo maanantai-aamuna ja välissä piti pestä pyykkiäkin. Tiirasta sai jälkikäteen lueskella summia: 15 000 sepelhanhea ja yhteensä useampia tuhansia erinäköisiä kahlaajia.

Lähtöni jälkeisenä yönä asemalle palannut Aatu kuuli portin lähistöllä aseman ensimmäisen (ja tringan alueen kolmannen) sinipyrstön, mutta asemalla olleet eivät ehtineet paikalle. Luulen että harmitti vähemmän kun oli jo kotona kuin jos olisi ollut asemalla ja missannut. Paria päivää myöhemmin tuli verkosta epäilty iberiantiltaltti, josta tulee Suomen ensimmäinen jos dna-testit varmistavat ettei lintu ole risteymä niinkuin muutama vuosi sitten tavattu yksilö oli.


Tähän loppui siis kevätkausi lintuasemilla, syyskausi alkaa heinäkuun lopulla ja yhtenäisempi miehitys elokuun puolivälissä, jolloin viimeistään jatkuu myös blogi. Kesänkin aikana saattaa joku yksittäinen kirjoitus ilmestyä, jos ilmenee jotain mielenkiintoista josta kirjoittaa. Hauskaa kesää!

Hangossa taas

Porkkalan viikonlopun aikana Vantaalla oli tullut kovin kesäisen oloista: koivuissa oli jo lehdet ja tervapääskyt kirkuivat pihalla. Heti kohta eli maanantaina iltapäivällä oli kuitenkin paluu kevään edistymisessä hieman taaksepäin eli meren äärelle Hankoon. Edessä siis vielä vajaan parin viikon loppukeväinen rupeama Hangon lintuasemalla.

Olin jo jonkun aikaa odottanut, milloin "nuijisin" eli missaisin ensimmäisen kivemman linnun, joka havaitaan kun olen paikalla. Tiistaina se sitten tuli. Siitä kun astuin asemalle sisään siihen kun harjalintu puputti ei voinut olla kovin montaa kymmentä sekuntia, koska en ollut saanut edes voita leivälle kun Aatu jo ilmestyi ovelle matkalla komppaamaan harjalintua. Eihän sitä tietenkään löytynyt, harjalintu kun on värikkyydestään huolimatta erittäin kähmy otus ja vaikea löytää pusikkoisesta niemestä. Ehkä tämän takia asemalla onkin lajista vasta muutama havainto.

Pitkä itätuulijakso jumitti vielä alkuviikolla muuttoa. Itävirtaus toi sentään keskiviikkoaamuna haliaspinnaksi täällä melko vähälukuisen idänuunilinnun, jota ei nykyään havaita edes ihan joka vuosi.

Torstaina meni aamulla kevään toistaiseksi paras kuikkalintumuutto, noin 800 lintua. Joukossa ei kuitenkaan harmittavasti ollut mitään harvinaisempia gavioita. Illalla seitsemän maissa päädyttiin puolivahingossa bunkkerille ja huomattiin että horisontissa lentelee rihmoja. Kunnon arktika on haliaksella harvinaista herkkua, nyt kuitenkin meni parissa tunnissa 30 000 vesilintua, joista 1500 määritetty mustalinnuiksi ja 6000 alleiksi. Varsinkin loppuvaiheessa alleja meni jo hienosti läheltä, kun normaalisti täältä nähdään vaan "haliasarktikaa" eli pikkiriikkisiä pisteitä horisontissa.

Perjantai ja lauantai olivat heikkotuulisia, oikeastaan melko tyypillisiä toukokuun loppupuolen päiviä. Muutto on täällä toukokuun lopussa jo heikkoa, kun muu muutto on pääosin mennyt ja arktikasta näkyy normaalisti vain vähän kuikkalintuja. Toukokuun loppupuoli on sensijaan hyvä aika nähdä "parempia" eli harvinaisempia lajeja. Nyt kummallekin päivälle siunaantui yksi kvaliteetti. Tällä kertaa ne eivät olleet todellisia suurharvinaisuuksia, lähinnä haliaksella harvinaisia, mutta muualla nykyään suhteellisen tavallisia lajeja. Perjantaiaamu alkoi aseman noin viidennellä rastaskerttusella, joka lauleskeli kotilahden rannassa. Lauantaina sensijaan muutti ohi aseman kolmas jalohaikara, joka on esimerkiksi pääkaupunkiseudulla nykyään melko tavallinen, vaikka siitä pitääkin toistaiseksi vielä tehdä art-lappu eli ilmoitus aluerariteettikomitealle. Olen nyt itse nähnyt kaksi aseman kolmesta "jallusta", kun näin myös aseman toisen lajin edustajan viime elokuussa.

Syksy on jo täällä, tai sitä mieltä ovat ainakin telkkäkoiraat: lauantaina paineli länteen jo lähes kolmesataa. Myös isokoskelokoiraita muuttaa jo länteen, vaikkakin lukumäärät ovat telkkiä pienempiä. Viimeisen parin päivän aikana on haahkakoiraitakin alkanut ilmestyä muutamia tuhansia länsipuolen sulkasatoalueelle. Parhaillaan länsipuolella voi kesäkuun alkupuolella velloa parin-kolmenkymmenen tuhannen sulkivan haahkakoiraan valkoinen massa, joten vielä tämän jakson loppupuoliskolla niitä pitäisi ilmestyä sinne rutkasti lisää.

Kärjessä

Kevään edetessä käy lintuharrastajan elämä yhä rankemmaksi, kun herätyskello soi jo 3 ja jotain ja aurinko laskee vasta kymmenen jälkeen illalla. Siksipä ehti muutama päivä kulua porkkalan retken jälkeen, ennen kuin "oli aikaa" (vaikka eihän sitä oikeastaan muuta olekaan) kirjoitella tänne.

Jokatapauksessa, olimme tringan nuorisojaostosta koostuvalla porukalla siis viime viikonloppuna torstaista sunnuntaihin telttailemassa legendaarisessa Porkkalan kärjessä. Näin jälkeenpäin voi vaan sanoa, että on se aikamoinen paikka. Retkeläisillä ei oikein ollut varsinaisesti kovin paljon kokemuksia arktikasta, ja tämän takia monilta puuttuikin ennen retkeä vielä arktikan pikkukivoja lajeja kuten jääkuikka ja leveäpyrstökihu. Ennen retkeä mietittiinkin, että olisipa kiva nähdä vaikka se jääkuikka.

Retki lähti käyntiin hyvin heti torstai-iltana. Vaikka Rönskin nuotittamia kahta allihaahkakoirasta ei löytynytkään, löytyi sen sijaan viidentoista linnun allihaahkaparvi, josta pari kuittasi heti eliksen.

Perjantaina alkoi sitten oikeasti tapahtua. Ensin aamulla meni hieman hämärä ehkä jääkuikka. Totesin sitten, että eihän tuommoisesta oteta pinnaa vaan siitä joka menee tuosta Träskön edestä hienossa myötävalossa. Ehtiköhän tunti tästä kulua kun jääkuikka lipui juurikin Träskön edestä todella hienosti. Juuri tätä ennen lensi ohi lyhytnokkahanhi, hyvä havainto sekin. Kohta jo meni toinen jäägavia, joka tosin löydettiin myöhään ja jäi vain jääkuikkalajiksi. Näiden lisäksi summattiin noin 800 muutakin kuikkalintua, pääasiassa tietenkin kuikkia.

Päivemmällä vitsailtiin, että iltastaijilla hoidetaan sitten vielä se lepy eli leveäpyrstökihu. Yhdessä vaiheessa iltastaijilla Hanna ja minä lähdimme kannakselle leirille syömään. Kohta Joonatan juoksi läähättäen leiriin ja hapuili lintukirjaa: "sinne tippu varmaan lepyparvi". Äkkiä kalliolle, ja siellähän niitä oli lillumassa länsipuolella, kokonaista kuuden linnun parvi. Oli kuulemma mennyt pojilla vähän sormi suuhun, kun oli tullutkin kokonainen parvi semmoisia lusikkapyrstöisiä otuksia. Tringaretkuekin onnistui Rönskiltä näkemään lepyt kaukaa kovan nuotituksen päätteeksi.

Perjantain päiväretkeilijät toivat tiedon, että parkkipaikan takana laulaa idänuunilintu. Sitä lähdettiin kuuntelemaan porukalla, kun jossain vaiheessa tuli soitto että kärjestä oli löytynyt uiva jääkuikka. Itse tulin takaisin kärkeen viimeisenä, ja ehdin juuri löytää uivan linnun kun se lähti lentoon, suoraan kohti. Se ohitti kärjen eteläpuolelta, jos mahdollista vieläkin hienommin kuin edellispäiväinen. Tällä kertaa olin skarppina ja räiskäisin pokkarilla vapaalla kädelä skoupaten muutaman kuvan, joista yhdestä (yllä) ei mielestäni ole ongelmia määrittää lintua jääkuikaksi :)

Sunnuntai olikin sitten "heikompi" päivä, paras havainto pari laulavaa pikkusieppoa. Retki oli jokatapauksessa enemmän kuin onnistunut, vaikka odoteltuja punakuirimassoja ei nähtykään. Rönskiä ja parissa muussa paikassa mökeillään olleita nuorisojaostolaisia vastaan viritetty viikonlopun pinnaskaba motivoi staijaamaan ja keräämään lajeja, ja lopulta havaitsimmekin kärjen alueelta viikonlopun aikana 110 lajia. Rönskikin sai 110, ja mökkiläisekin saivat pienemmillä porukoilla yllättävän paljon, jääden sadan molemmin puolin oleviin lajimääriin. Käytännössä joka päivä vähintään joku viidestä retkeläisestä oli staijaamassa puoli viidestä aamulla yhdeksään-kymmeneen illalla ehkä paria iltapäivätuntia lukuunottamatta. Itse taisin perjantaina seisoa kärjen kalliolla ainakin neljätoista tuntia.

Retkellä siis mukana lisäkseni Hanna Hyvönen, Joonatan Toivanen, Tuukka Dunkel ja Lauri Manninen.

Tornien Taiston huumaa

Tänään oli taas jokakeväisen tornien taiston aika. Sääennusteet näyttivät, että jo toista vuotta peräkkäin taistosta tulisi pääkaupunkiseudulla lähinnä sateen pitelemistä. Ainakin Vantaalla, jossa osallistuin taistoon siis Kehä kolmoseltakin näkyvässä Pitkäjärven tornissa, sade ehti pääosin mennä ohi yön aikana, ja vain kuuden ja seitsemän välillä aamulla tuli vähän vettä taivaalta.

Pitkäjärven torni ei ainakaan enää ole mikään varsinainen huipputorni, akilleen kantapäänä on juurikin noin sadan metrin päässä huriseva Kehä III. Tästä syystä minkään linnun kuuleminen kuuden jälkeen aamulla ei ole kovin helppoa. Jo viiden ja kuuden välillä pitää enimmäkseen odotella niitä välejä, kun autoja ei satu olemaan kohdalla ja meteli on vähän hiljaisempi. Ongelmaa kuvaa hyvin tämän vuoden taiston kirjosieppohavainto. Tornin ja kehän välissä (kiinni kehässä) on pieni metsäsaareke, jossa kirjosieppo eilen pohjustuskeikallani lauleli. Tänään aamulla se oli jostain syystä hiljaa, ja aloitti vasta aamupäivällä. Silloinhan sitä ei sieltä sadan metrin päästä enää kuullutkaan torniin, ja laji meinasi jäädä saamatta kun lintu lauloi metsän sisällä eikä tullut näytille. Kahden tunnin metsään vilkuilun jälkeen sieppo suvaitsi siirtyä metsäsaarekkeen tornin puoleiseen päätyyn, ja torniinkin kuultiin pari säettä.

Pitkäjärven tornista on nyt viitenä vuonna peräkkäin osallistuttu taistoon vaihtelevalla, vantaalaisista lintuharrastajista koostuvalla porukalla, itse olin mukana nyt toista kertaa. Kehän ja meren puuttumisen takia (tai siksi että ei vaan osata) lajimäärät Pitkäjärvellä ovat melko pieniä, ja päätavoitteena onkin aina ollut itsensä voittaminen eli edellisen vuoden tuloksen parantaminen. Tänä vuonna siis lähdettiin parantamaan viime vuoden ennätystulosta eli tavoitteena oli 61 lajin ylitys.

Sitten päivän tapahtumiin. Tuhnukeli tiputti Pitkäjärven tornin edustalle ennennäkemättömän määrän kahlaajia. Aamulla parvet tuntuivat seuraavan järveä eteläpäästä pohjoispään tornille, jonka eteen ne tippuivat joksikin aikaa ja jatkoivat sitten matkaansa. Pääosassa olivat aamulla lirot, joita havaittiin muutamia satoja, joukossa mm jonkun verran valkovikloja ja mustavikloja. Päivemmällä meni pääasiassa suokukkoja (joiden summa on kai vielä laskematta), mutta kukkoparvet painoivat vaan matalalla suoraan yli ja jatkoivat matkaansa.

Kahlaajia lukuunottamatta lajisto oli pääasiassa melko tavanomaista, mutta toki mukaan mahtui joitain kivojakin havaintoja. Tulvametsästä kuului ensin pariin otteeseen lyhyt pätkä sirinää. Mietittiin, että mitäköhän tuokin nyt oikein meinaa. Kohta kuului kuitenkin jo pitempi pätkä, ja todettiin että sehän on kuin onkin aikainen pensassirkkalintu! Vesiäisistä kivoja olivat mm tornille uudet taistolajit, yksinäiset mustakurkku-uikku ja uivelonaaras.

Viimeiset tunnit ovat aina pahat, kun lajimäärä meinaa junnata paikallaan. Tänä vuonna rajapyykki oli 58 lajia, johon tartuttiin aamupäivällä noin tunniksi. Nyt jaksettiin kuitenkin tahkota, ja saatiin työvoittona viime tunteina mm niin harvinaisia lajeja kuin tukkasotka ja isokoskelo. Tukkasotkat sentään tippuivat jostain lahdelle kahdentoista jälkeen, mutta isokoskelo löytyi vasta putkella usean kilometrin päästä järven vastarannalta! Muita tämän kerran työvoittoja edustivat em kirjosieppo sekä pitkän lajipaussin lopettanut ylilentävä merihanhi.

Klo 13.00 todettiin, että oli havaittu taistoaikana 65 lajia. Vanha ennätys ylittyi siis neljän lajin turvin, mitä pidimme varsin hyvänä tuloksena. Tänä vuonna "lisäbointseja" toivat erityisesti kahlaajat, kun esim petolajit olivat vähissä: vain pari varpushaukkaa ja nuolihaukkaa. Tänä vuonna Pitkäjärven joukkueessa lisäkseni Kim Söderling, Klaus Salo, Jussi Salokorpi sekä Arto Hietala.

Tulipa aika pitkä teksti, onneksi olkoon jos jaksoit lukea loppuun asti. Lopuksi vielä kuva tornilta järvelle päin, vesi on tällä hetkellä normaalia paljon korkeammalla.

Vaisua

Tiistain lajimäärä taisi loppujenlopuksi olla 58. Keskiviikko oli hyvin samankaltainen päivä kuin maanantai sekä linnustollisesti että kelin puolesta. Siis mukavan aurinkoista ja heikkotuulista, mutta lintupuolella aivan kuollutta.

Torstaina oli sentään hiukan enemmän elämää, ilmeisesti lämpimämmän yön ansiosta niemeen oli tullut jonkun verran uusia lintuja. Kuuluvimmat näistä olivat vakiolla viihdyttäneet pari satakieltä, myös hernekerttu lauloi ensimmäistä kertaa kunnolla. Lähes tyyni keli mahdollisti sentään kauempanakin olevien allien laskeskelun, ja paikallislukema suureni edellisten päivien noin tuhannesta kahdeksaan tuhanteen.

Kuten tämä jakso taas osoitti, muutaman päivän jakso voi aina olla lintujen puolesta melko tyhjäkin. Varsinkin keväällä mikään ei oikein edisty pohjoisvirtausten aikana, nytkin vallitseva virtaus oli koko ajan pohjoissektorilta, vaikka Hangossa olikin pääasiassa heikkotuulista. Ilmeisesti sunnuntaiksi ja alkuviikoksi tuuli kääntyy taas etelään ja kevät pääsee taas edistymään seuraavan muuttolintuaallon muodossa.

Lintuasemilla oloon tulee tässä reilun viikon tauko. Vantaalaisena osallistun ensin tornien taistoon Vantaan Pitkäjärven tornista. Helatorstaiviikonlopuksi lähdetään tringan nuorisojaoston porukalla Porkkalan kärkeen arktikan toivossa, Hangosta kun näkee vaan "haliasarktikaa" eli rähmää horisontissa. 17.5. matka suuntautuu taas Haliakselle vajaan parin viikon jakson merkeissä. Toukokuun viimeisellä viikolla voisi vaikka tulla semmoinen hauska kuuma kaakkoisputki...

Hysyt tulevat

Vappuviikolla piti käydä tekemässä yliopistolla pari tenttiä, ja palasin asemalle sunnuntaina päivällä. Muutaman päivän aikana oli saapunut hurja määrä uusia lajeja, tähän aikaan vuodesta tietenkin lähinnä hyönteissyöjiä. Kirjosieppo ja mustapääkerttu, jotka olivat esiintyneet vielä viikon alkupuolella vain yksittäisinä yksilöinä, olivat nyt yleisiä puskalintuja. Kokonaan uusia, jo yleistyneitä tulokkaita olivat mm leppälintu ja pensastasku. Lisäksi vappuviikonlopun porukka oli havainnut yksittäisiä yksilöitä kaikennäköisistä ihmeellisistä lajeista kuten sirittäjä ja satakieli.

Kun lähdin keskiviikkona, niin torstaina oli tietenkin nähty sepelrastas ja heinätavi, pari lajia joita en ole itse haliaksella vielä nähnyt. Onneksi kummatkin ovat kuitenkin säännöllisiä, joskin vähälukuisia, joten niiden näkeminen on enemmänkin ajan kysymys.

Tyypillisesti asema tyhjeni sunnuntai-iltapäivän aikana. Kun Aatukin lähti käymään Helsingissä, jäimme asemalle vain minä ja Pepe Lehikoinen. Pepekin poistui maanantaiaamuna kohti Tvärminneä, ja koska Aatu ei ollut vielä palannut Helsinginkeikaltaan, jäin oikeastaan ensimmäistä kertaa miehittämään asemaa yksin. Maanantai oli hieman masentava päivä. Keli aurinkoinen ja heikkotuulinen, ts täydellinen rarikeli. Mutta kun mitään ei näy, ei niin mitään. Heikon tuulen ansiosta vielä sunnuntaina Lilla Munkhamniin pakkautuneet hysytkin olivat levinneet ympäri niemeä ja olivat hankalammin havainnoitavissa. Iltapäivän Gåun retkellä löytyi sentään yksi keväänpinna, yksinäinen pensaskerttu hengasi särkän tyvellä leppälintujen kanssa.

Tätä kirjoitettaessa on tiistai, ja ulkona on mitä mukavin keli: navakka tuuli jostain pohjoissektorilta, höysteenä vaihtelevanvahvuinen vesisade. Sade alkoi aamulla juuri vakion alkaessa, ja ajoi yksinäisen staijarin tunnin jälkeen sisätiloihin. Epäilen, etten nähnyt tunnin aikana yhtään oikeasti muuttavaa lintua, vaikka muutaman haahkaparven ym merkkasinkin aikani kuluksi muutolle. Lajimäärä taitaa kääntyä tänään jyrkkään syöksykierteeseen, eilenkin oli lähes yksin 82 lajia ja viikonloppuna jonain päivänä tehtiin tämän kevään uudet pohjat, 93 lajia... Noh, ainakin tänään tuli nukuttua vähän varastoon tulevia päiviä ajatellen, keskeytettyäni vakion menin seitsemän maissa takaisin nukkumaan ja heräsin vaille 11.

Kesä!

Kesä saapui Hankoonkin, ainakin jos uskoo vanhaa kunnon lorua - "Pääskysestä ei päivääkään". Saman lorun mukaan tosin kiurusta on vain kuu kesään, ja kun nykyään ensimmäiset kiurut nähdään usein jo helmikuussa, tulisi kesä sen perusteella jo maaliskuun puolella. No jokatapauksessa, haarapääsky siis saapui maanantaina haliakselle, samaten kuin muutama muukin keväinen hyönteissyöjä eli "hysy".

Maanantaina aamulla olin puoli kuudelta jo skarppina bunkkerilla odottamassa sitä kaikkien aikojen muuttoa, kun vihdoin tuuli etelästä. Eihän sitä tietenkään tullut, vakio oli itseasiassa aika rauhallinen. Vakion loppupuolella lenteli joitain kuoviparvia itään, jonka seurauksena bunkkerilla kytättiin aamusta neljään asti iltapäivällä. Kuovisumma kohtuullisen mukavat vajaa 600 muuttavaa, mukana muutama oikein hieno iso parvi. Kuovikyttäyksen lomassa ohi lenteli ihan mukavia lajeja siihen tahtiin, että alettiin Hannan kanssa miettiä kevään toistaiseksi suurimman päivälajimäärän revittämistä, paras noteeraus oli 86 lajia huhtikuun alkupuolelta. Bunkkerilla kyttäys tuotti myös päivän kvaliteetin eli parhaan lajin, kun yksinäinen turkinkyyhky kävi pyörähtämässä kärjessä.

Bunkkerilta tultua suoritin nopean välilaskennan ja päädyin siihen, että noin 10 lajia pitäisi kaivaa jostain. Paras mahdollisuus tähän oli retki Gåulle eli kävelyretki Gåsorsuddenin särkälle ja takaisin. Niemessä oli tuntunut olevan yllättävän vähän pikkulintuja, mutta Gåsorsvikenin lahden rantametsissä oli toinen meininki. Punarintoja lähti jaloista kuin lintuasemasaarilla ikään, ja pään päällä tervalepissä visersi loputtoman oloinen armeija vihervarpusia. Seassa oli myös niitä keväänpinnoja, eli muutama pajulintu, jo mainittu haarapääsky sekä käenpiika. Myös muita päivältä puuttuneita lajeja saatiin hoidettua, kuten puukiipijä, käpy-, ja pikkutikka, rautiainen, peukaloinen jne. Iltahuudossa lajimäärä kipusikin kovan väännön jälkeen kevään ennätyslukemiin, 90 lajiin! Ulkoilua käytännössä siis puoli kuudesta aamulla puoli kahdeksaan illalla.

Tiistaina saapui lisää hyönteissyöjälajeja, kun nähtiin ensimmäiset mustapääkerttu, hernekerttu ja pari kirjosieppoa. Myös pari kahlaajalajia saatiin keväänpinnoiksi, toinen peruslaji liro ja toinen hieman kivempi: Vakion lopulla bunkkerilla oli melko hiljaista. Huomasin paljaalla silmällä pohjoisesta tulevan parin isohkoja, valkoisenkirjavia lintuja, ja kommentti lähti heti huulilta "Gåun taddet tulee". Kun kerta ei parmpaakaan tekemistä sillä hetkellä ollut, oli automaattista nostaa kiikarit ja ihailla ohi lentäviä "ristisorsia". Vaan eivät kiikarilla enää näyttäneetkään niin ristisorsilta, ja vain pienen tauon jälkeen tuli korjaus "...hitto, eiku KAKS AVOSETTIA". Avosetit kiersivät niemen ja jatkoivat sitten matkaansa itään, vain asemalle aamulla takaisin saapunut ja juuri alas syömään lähtenyt Pepe ei nähnyt lintuja.

Keskiviikko olikin sitten taas pohjoistuulinen ja paljon hiljaisempi päivä, ja minä sekä Hanna poistuimme parin päivän retkellä olleen Söderlingin Kimin kanssa kohti pääkaupunkia jo alkuiltaipäivästä. Loppuviikolla kevään viimeiset tentit alta pois, ja takaisin hankoon vapun jälkeen 2.5. Saa nähdä, kuinka paljon lisää lajeja siihen mennessä on saapunut, kun viikonlopun tuulet näyttävät lähinnä eteläisiltä.

Keväinen Halias 21-28.4. ja 2-6.5.

Kolmessa viikossa hangon lintuasemalla oli tullut kevät. Siltä ainakin tuntui asemalle tullessa, kun kaikki lumi oli kadonnut. Luvassa siis ensin viikon ja vapun kaupunkireissun jälkeen vielä muutaman päivän sessio haliaksella, toiveina nähdä hieman kivempaa muuttoa kuin viime vuonna vastaavaan aikaan Lågskärillä, ja ehkä siinä sivussa jotain kivempaakin. Seurana aluksi Aatu ja Hanna Hyvönen.

Kivempaa näkyi jo jakson ensimmäisenä aamuna eli keskiviikkona 21.4. Kuvio oli klassistakin klassisempi: vakion loppupuolella Hanna lähti komppaamaan lämmittelyksi ja Aatu poistui hetkeksi asemalle, sanoen että "handlaat varmaan". Päätin sitten skarpata vähän ja aloin laiskottelun sijaan laskea länteen lenteleviä haahkaparvia. Kuinkas ollakaan, jo toisessa parvessa lasku pysähtyi keskelle, kun vastaan tuli selvästi pienempi ja tummaselkäinen lintu. Vaistomaisesti kajahti ilmoille "SPEKTA MENEE". Hälyhuuto tavoitti kyllä etelämetsällä olleen Hannan, mutta nuottien huutaminen ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa navakassa tuulessa, ja jäin ainoaksi linnun nähneeksi. Ei ollut täällä ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun jotain näkyy heti kun osa porukasta poistuu bunkkerilta. Onneksi ei tällä kertaa mitään tämän "pahempaa" kuitenkaan mennyt.

Muuten keskiviikko, torstai ja perjantai olivat melko tasapaksua vääntöä pohjoisvirtauksessa, torstaina oli sumua, perjantaina satoi räntää. Pieniä ilon aiheita olivat itselleni pari haliaspinnaa eli mustakurkku-uikku ja pohjansirkku sekä mm muuttanut kevään ensimmäinen nuolihaukka. Myös tiltalttien ensi aalto oli keskiviikkona paikallisena: 9 lintua havaittiin. Perjantaina joku päiväretkeläinen ilmeisesti näki Gåsorsuddenin särkällä eli Gåulla kaksi mustapyrstökuiria, mutta tieto tuli miehittäjille liian myöhään. Harmi sinänsä, "tuplalimosa" on haliaksella melko paljon harvinaisempi ilmestys kuin vaikkapa Espoon Laajalahdella.

Viikonlopuksi asema täyttyi, mutta odotukset eivät sääennusteiden takia olleet järin korkealla. Pepe (asemanhoitaja Petteri Lehikoinen) laittoi jonkun verran verkkoja ja taisi saada viikonlopun aikana noin 20 lintua. Lauantaina uusi ilmiö oli tiirojen paljous. Aikaisempina päivinä oli näkynyt vaan yksittäisiä lintuja, mutta nyt tiiroja meni välillä jopa parvittain. Tiirat lauantaina yhteensä reilut 70 lintua, valtaosa määritetyistä kalatiiroja. Kova tuuli on täällä tappava ainakin näin keväällä, oli se mistä suunnasta tahansa niin lintua ei oikein liiku ja havainnointikin on epämukavaa. Viikonloppuna olikin hyvä ladata akkuja nukkumalla päiväunia, kun alkuviikoksi luvataan parempia säitä. Päiväunia siksi, että yöunet jäävät jokatapauksessa melko lyhyiksi lähinnä siksi, että herätys on viiden jälkeen (vakio alkaa nyt 5.55, maanantaina eli huomenna jo 5.40).

Maanantaille odotukset ovat korkealla, kasautunut muuttopaine pitäisi purkautua leppoisassa etelä-lounaistuulessa ja aurinkokin pitäisi paistaa. Saa vaan nähdä, miten sääennusteet pitävät. Viime torstaiksikin luvattiin koko päiväksi sadetta, mutta sitä ei sitten ikinä tullut vaikka kovasti odotettiin. Lähes koko päivän oli tosin sumua ja näkyvyys alle 200 metriä, joka ei sinänsä ollut kovin paljon parempi vaihtoehto lintujen katselun kannalta.

Alkuviikon tunnelmista viimeistään keskiviikkona.

Pääsiäinen Jurmossa

Pääsiäinen toi tullessaan tringan nuorisojaoston retken Jurmon lintuasemasaarelle, itselleni ensimmäinen laatuaan. Laivassa selvisi, että varsinaisen viiden hengen nuorisojaoston porukkamme lisäksi Johannes Hänninen ja Karoliina Hämäläinen olivat myös tulossa asemalle, eli asemalla oli pääsiäisen ajan suorastaan täysi tupa nuorisoa. Asemalle sai kiirastorstaina illalla kävellä pimeässä ja melko paksussa loskassa, ja kaikki olivatkin asemalle päästyä noin kello 23 melko hikisiä ja väsyneitä, mutta vielä ennen nukkumaanmenoa piti vähän lämmittää ja hakea vettä ym, asema kun oli ollut tyhjillään.

Hieman lyhyistä yöunista huolimatta pitkäperjantaina herättiin jo hämärissä. Aamusta asti päivä näytti lupaavalta: aamupalan aikana ikkunoista näkyi jo ihan kivoja lajeja, itse plokkasin pihalta hyppimästä mustaleppälintukoiraan, Tomas puolestaan sinisuohaukan ja ruskosuohaukan. Vakiollakin keväänpinnoja napsahteli tasaiseen tahtiin, kaikkia ei jaksa edes luetella. Kivoina kuitenkin mm jp kaakkuri ja plusmiikasta mennyt kolmen valkoposkihanhen parvi. Rastasparviakin lenteli joka puolella edestakaisin.

Vakion jälkeen lähdin Johanneksen ja Karoliinan kanssa tutustumaan toiseen aseman jokapäiväiseen rutiiniin, länsireitin laskentaan. Länsipuolen riutat olivat kuitenkin vielä jäässä, ja linnut melko vähissä. Laskenta suoritettiin loppuun hieman pikaisesti, kun tuli soitto, että saaressa pääsiäistä viettänyt lintuharrastaja Tapani Veistola oli löytänyt mustapäätaskun sataman lähistöltä. Hikisen kävelyn jälkeen lintu saatiinkin haltuun, ja kaikki näkivät hienon koiraslinnun, muutama suttuisehko dokumenttikuvakin saatiin (ohessa yksi omistani, tyylini mukaan scoupattu vapaalla kädellä kaukoputken läpi vanhalla canonin digipokkarillani).



Mustapäätaskupaikalta kaikki lähtivät taas omiin suuntiinsa, kuka staijaamaan, kuka komppaamaan, kuka asemalle syömään. Vakion jälkeen koko päivän tuntuikin, että kaikki olivat eri puolilla saarta yksin tai pikku ryhmissä, ja joku oli jossain päin staijaamassakin lähes koko päivän. Havainnointi olisi tuskin voiut olla kauhean paljon tehokkaampaa, kun kaikki olivat ulkona noin aamuseitsemästä iltakahdeksaan vain pienin ruokatauoin. Itse kävin iltapäivällä vielä kiertämässä saaren itäpään ja laskemassa itäreitin, toisen lepäilevien lintujen laskentareitin. Sielläkin oli paljon rastaita ja vesilinnuista mm punasotkapari Hannan aiemmin löytämän koiraan lisäksi. Punasotka on normaalisti Jurmossa harvinainen, mutta nyt vallitseva jäätilanne (=paljon jäätä) ilmeisesti auttoi asiaa. Vääntö oli iltaan asti kovaa, Joonatan näki vielä iltastaijilla klassisen "iltaperen" (muuttohaukan), muita iltastaijin uusia lajeja edustivat mm metsähanhi ja jouhisorsa.

Tällaisen päivän jälkeen iltahuuto olikin mielenkiintoinen tapahtuma, kun paikallisia lintuja oli paljon ja lisäksi kaikki olivat staijanneet eri aikoina eri paikoissa, ja pakollisen länsireitin lisäksi oli laskettu myös vapaaehtoinen itäreitti. Iltahuuto kestikin ruhtinaalliset kaksi tuntia, loppuen yhdentoista maissa illalla. Luvutkin olivat lapulla mielenkiintoisia: 85 lajia, joista 45 (!!) keväänpinnaa, vaikka edellinen miehittäjä oli lähtenyt vain puolitoista viikkoa aiemmin! Iltahuudon jälkeen saman päivän puolella havaitsin vielä huhuilevan huuhkajan, josta tuli siis päivän 86. laji ja muistaakseni myös päivän 46. keväänpinna. Harmiteltiin, ettei ollut mitään, millä oltaisiin saatu reaaliajassa havaintoja tiiraan, Jurmokin olisi vaihteeksi saanut näkyvyyttä etusivulla. Joistain päivän summista mainittakoon haahkoja yht n 7000, ristisorsia 11, mustaleppälintuja 2, uiveloita 17 paikallista 2 muuttavaa, punarintoja varovaisen arvion mukaan 200, räksiä yht noin 750 ja punakylkirastaita 300.

Loppu retkestä ei sitten ollutkaan ihan niin hohdokasta, muina päivinä oli lähinnä sumuista ja sateista. Sellaista elämä kuitenkin on lintuasemalla: aina välillä on lintuja eli on lintupäivä ja silloin pitää jaksaa revittää, kyllä niitä välipäiviäkin sitten tulee, usein liikaakin. Esimerkiksi lauantaina taisin lähteä aamulla ulos, tulla sisään puoli yhden aikaan iltapäivällä enkä sen jälkeen enää poistunut lintuaseman pihapiiristä.

Nuorisojaoston Jurmon retkellä lisäkseni siis Hanna Hyvönen, Tomas Swahn, Joonatan Toivanen ja Lauri Manninen.

Talvinen Hanko

Kevään lintuasemakausi alkoi retkellä haliakselle pari viikkoa sitten, 26-29.3. Eipä ollut vielä kauheaa tungosta asemalle, perjantaina meno ja silti ei ollut autokyytiä tarjolla. Onneksi junalla pääsee. Retkiseurana tällä kertaa vakio-Aatun lisäksi Joonatan Toivanen pe-su ja Ripa Nevanlinna pe-ma. Asemalle mennessä tuntui enemmän talvi-, kuin kevätretkeltä: kaikkialla, minne pimeässä vähänkin näki, näytti olevan useita kymmeniä senttejä lunta. Käytännössä koko Uddskatan olikin paksun lumen peitossa.

Asemalle päästyä varmistui se, jota olin vähän pelännytkin: perjantai oli ollut hieno lintupäivä; reilut 50 lajia, useita keväänpinnoja ja uusi aseman muuttoennätys, 862 muuttavaa kiurua. Lauantaiaamu sen sijaan valkeni sumuisena, avoveden olemassaolon arvasi lähinnä äänistä: allit ja haahkat pitivät keväistä meteliään jossain etelämetsän takana. Harvoin on tullut pelkistä äänistä niin monta vuodenpinnaa niin pienen ajan sisällä. Puoleen tuntiin oli plokattuna haahkan ja allin lisäksi jo naurulokki, merihanhi, rautiainen ja järripeippo, vaikkei yhtään lintua ollut oikeastaan näkynyt koko aikana. Päivä tuottikin sekä keväisiä että vuoden ensimmäisen avomeriretken ansiosta mereisiä vuodenpinnoja, kokonaisuudessaan vajaat parikymmentä.

Sama sumuinen trendi jatkui loppuretken maanantai-iltapäivään asti, näkyvyys taisi kerran käydä puolisen tuntia viiden kilometrin paremmalla puolella. Sunnuntaita piristi komppausretkellä polun varren pikku ruovikosta löytämäni viiksitimalikoiras, josta sekä itselleni että Joonatanille haliaspinna (siis henkilökohtaisesti haliaksen alueella havaittu laji). Sunnuntain keväänmerkeistä mainittakoon pieni mustalintuparvi sekä muuttava tuulihaukka, molemmat keväänpinnoja.

Maanantai oli, jos mahdollista, vielä edellisiäkin päiviä sumuisempi. Ainoa mainittava lintuhavainto lienee Aatun kuulema Suomen vuoden ensimmäinen punajalkaviklo, jonka missasin olemalla sisällä lukemassa vanhoja päiväkirjoja ja pakkailemassa kamoja lähtöä varten.

Tiistaina illalla sai sitten taas kotona lueskella tiirasta, miten tiistaina Aatu ja Ripa olivat nähneet 68 lajia, mm yli 9000 muuttavaa haahkaa, joukossa kyhmyhaahka. Tästäköhän tämä epäonnen vuosi lähtee liikkeelle... Timali sentään lohdutti vähän.

Kohti uutta kevättä

Nyt on aika taas aloittaa kirjoittelu, kun kevätkin etenee jo kovaa tahtia. Blogi koki pienen kasvojenkohotuksen ja nimikin muuttui "aleksin lintukeväästä" (joka oikeastaan koski kevättä 2009), koska nyt on uusi vuosi ja tänä vuonna olisi tarkoitus jaksaa vääntää kevään lisäksi myös syyspuolella. Älkää antako tämän kuitenkaan hämätä, sisältö pysyy pitkälti samanlaisena, eli ihmetellään lintumaailman ilmiöitä lintuasemilta käsin.

Viime syksy jäi lintuasemajaksojen osalta huomattavasti katkonaisemmaksi kuin kevät, ainut pidempi jakso oli elokuussa pari viikkoa haliaksella, sen lisäksi vain viikonloppuja ja kauden päätteeksi viikko haliaksella lokakuun lopussa. Toki noihinkin mahtui hienoja hetkiä, mutta en vain saanut silloin elokuussa aikaiseksi aloittaa kirjoittelemista, niin se sitten jäi koko syksyltä. Pyydän myös anteeksi niiltä, jotka jäivät viime keväänä kaipaamaan lupaamiani, mutta laiminlyömiäni toukokuun lopun tekstejä.

Toki syksynkin asemajaksoille mahtui hienoja hetkiä, hangossa kävi usein suorastaan melkoisen hyvä pulla: isokihu elokuussa, mustakurkkurautiainen ja 8 lajia pöllöjä lokakuun viimeisellä viikolla. Hieno oli myös syyskuun viikonloppuretken kuusitiaisrynnistys: parhaana päivänä 9700 muuttavaa, pitkän viikonlopun aikana vissiin reilusti yli 20 000. Syksystä jäi näkemättä oikeastaan vain haliaksen toinen asemalle uusi laji, kenttäkerttunen, jonka missasin muutamalla päivällä ja olisin nähnyt, jos olisin viitsinyt lähteä ennen pidempää jaksoa tarjolla olleelle parin päivän retkelle. Noh, ihan kaikkea ei voi saada.

Nyt odotetaan innolla/pelolla, että näkyyköhän sitä tänä vuonna yhtään mitään, kun viime vuonna näkyi sen verran paljon kaikennäköistä...

Kevään 2010 kommelluksista voi tosiaan lukea tätä seuraavista teksteistä. Nyt jälkikirjoituksena tapahtumia parilta viikonloppuretkeltä, tästä eteenpäin yritän kirjoitella ainakin hieman reaaliaikaisemmin. Tänä vuonna voi olla luvassa myös joitain kuvia, mutta huippulaatua ei kannata canonin ixus-pokkarilta odottaa. Oheisessa kuvassa siis kiikareiden läpi pokkarilla otettu dokumenttikuva haliaksen mustarkurkkurautiaisesta 29.10.2009. Lappulajia (tämä lintu suomen seitsemäs lajinsa edustaja) kannattaa aina kuvata, ihan millä vaan mahdollisella tyylillä!