Torstai 14.10. kuvasi hyvin tämän syksyn vallitsevia sääoloja: tuuli oli turhankin kova. Torstaina tuuli oli tosin kovempi kuin vielä kertaakaan tänä syksynä: yli 20 metriä sekunnissa. Utössä, reilun 50 kilometrin päässä, oli mitattu jopa 27 m/s keskituulia, puuskissa vielä enemmän. Perjantainakin oli vielä liian tuulista, että suurempaa lintumeininkiä olisi päässyt syntymään. Muutolla sentään ajankohdalle tyypillisesti jonkun verran tilhiä, viherpeippoja sekä muutama talitiainen (siis 250). Lauantaina tuuli oli heikentynyt, ja vaihteeksi oli jonkun asteista muuttoa. Mm tiklejä oli liikkeellä uuden muuttoennätyksen verran, 69 kpl. Tilhiä puolisentoista tuhatta, 600 viherpeippoa jne. Kuten jo muutaman kerran aiemminkin syksyn aikana, vähälukuiset muuttolajit muuttohaukka ja pähkinänakkeli havaittiin samaan aikaan, liekö niillä joku mystinen suhde toisiinsa? Nakkeli tuli myös verkosta ja oli hieno.
Sunnuntaina päästiin sitten otsikon aiheeseen, kun alkoi monen päivän "lisälajiputki". Pikkukivalla meinataan joko haliaksella tai muuten vaan melko harvinaisia lajeja, jotka eivät kuitenkaan ole suurharvinaisuuksia. Lisälajit ovat siis lajeja, jotka ovat niin vähälukuisia että niitä ei ole valmiiksi lintuasemalomakkeella vaan ne pitää lisätä iltahuudossa niille varattuun kohtaan, tästä siis nimitys lisälaji. Sunnuntain lisälajeista vastasivat verkosta tullut pikkuriikkinen hippiäisuunilintu sekä sepelkyyhkyparvessa niemessä pyörähtämässä käynyt turturikyyhky. Turturista sain pitkästä aikaa ensimmäisen eliksen, ja "pro" (kuvituksena) oli kiva nähdä kädestä kun aiemmin näin sen vain maastossa. Muutenkin lintuja oli liikkeellä, mm viherpeippoja yli 3000 muuttavaa, tilhiä 1700 jne.
Maanantaina lännenpuoleinen tuuli oli taas yltynyt yli 10 metriin, ja se jarrutti jo selvästi lintumeininkiä. Lisälaji ja syksynpinna saatiin kuitenkin pikkukajavasta, kun nuori lintu nähtiin merellä lentämässä vähän hankalasti poispäin.
Tiistaina sama meno jatkui, tuuli oli vaan kääntynyt etelään ja puhalteli jo 15 sekuntimetrin voimalla. Vakiohavainnointi suoritettiin etelämetsän suojista, niin kuin kovalla tuulella on tapana. Avoimella ja suojattomalla bunkkerilla ei ole enää 15m/s tuulessa kivaa, ja putkella katseleminenkin on tärinän takia vaikeaa. Muutosta vastasivat tiistaina pääasiassa lokit, kalalokkeja noin 600 muuttavaa, pikkulokkeja 43, naurulokkejakin 17 sekä lisälajina taas pikkukajava, taas nuori lounaaseen, tällä kertaa hieman paremmin näkyen.
Keskiviikkoaamu oli lähes synkeyden huippu: kova etelätuuli, sadetta ja näkyvyys vain muutama kilometri, linnut arvatenkin hyvin vähissä. Melko nopeasti sade kuitenkin loppui ja vähän kirkastui ja tuulikin tyyntyi pikkuhiljaa iltapäivää kohti. Muutto ei enää oikeastaan ollut pelastettavissa, mutta paikallisia lintuja oli ihan mukavasti joten maastossa liikuttiin ahkerasti. Tämä tuotti taas pari kivempaa lajia. Ensin tuli valkoselkätikka, joka jäi tosin vaan yhden iloksi, mutta vähän myöhemmin löytyi Gåun särkän takaa rannasta niiailemasta koskikara. Koskikara on merenrannalla vähälukuinen, eikä sitä havaita asemalla edes joka vuosi. Se on siis yksi niistä lajeista, joka on muuten Suomessa melko helppo nähdä, mutta haliaksella melko vaikea, siis "haliasrari". Muita, vielä kovempia haliasrareja ovat vaikkapa fasaani (2 havaintoa aseman historian aikana) sekä pyy (alle 10 havaintoa?). Tämmöisen lajin näkeminen asemalla tekee haliaspinnojen keräilijän ikionnelliseksi, vaikka muualla Suomessa lajit ovatkin kohtuullisen helppoja havaita. Keskiviikkoon mahtui myös ristiriitaisia tunteita, kun Aatu kuuli portilla käydessään viitatiaisen ääntä tiaisparvesta. Viitatiaista ei ole asemalla hyväksytysti havaittu, eikä semmoista havaintoa tule tästäkään, kun lintua ei etsinnöistä huolimatta koskaan nähty tai löydetty enää uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti