Porkkalan viikonlopun aikana Vantaalla oli tullut kovin kesäisen oloista: koivuissa oli jo lehdet ja tervapääskyt kirkuivat pihalla. Heti kohta eli maanantaina iltapäivällä oli kuitenkin paluu kevään edistymisessä hieman taaksepäin eli meren äärelle Hankoon. Edessä siis vielä vajaan parin viikon loppukeväinen rupeama Hangon lintuasemalla.
Olin jo jonkun aikaa odottanut, milloin "nuijisin" eli missaisin ensimmäisen kivemman linnun, joka havaitaan kun olen paikalla. Tiistaina se sitten tuli. Siitä kun astuin asemalle sisään siihen kun harjalintu puputti ei voinut olla kovin montaa kymmentä sekuntia, koska en ollut saanut edes voita leivälle kun Aatu jo ilmestyi ovelle matkalla komppaamaan harjalintua. Eihän sitä tietenkään löytynyt, harjalintu kun on värikkyydestään huolimatta erittäin kähmy otus ja vaikea löytää pusikkoisesta niemestä. Ehkä tämän takia asemalla onkin lajista vasta muutama havainto.
Pitkä itätuulijakso jumitti vielä alkuviikolla muuttoa. Itävirtaus toi sentään keskiviikkoaamuna haliaspinnaksi täällä melko vähälukuisen idänuunilinnun, jota ei nykyään havaita edes ihan joka vuosi.
Torstaina meni aamulla kevään toistaiseksi paras kuikkalintumuutto, noin 800 lintua. Joukossa ei kuitenkaan harmittavasti ollut mitään harvinaisempia gavioita. Illalla seitsemän maissa päädyttiin puolivahingossa bunkkerille ja huomattiin että horisontissa lentelee rihmoja. Kunnon arktika on haliaksella harvinaista herkkua, nyt kuitenkin meni parissa tunnissa 30 000 vesilintua, joista 1500 määritetty mustalinnuiksi ja 6000 alleiksi. Varsinkin loppuvaiheessa alleja meni jo hienosti läheltä, kun normaalisti täältä nähdään vaan "haliasarktikaa" eli pikkiriikkisiä pisteitä horisontissa.
Perjantai ja lauantai olivat heikkotuulisia, oikeastaan melko tyypillisiä toukokuun loppupuolen päiviä. Muutto on täällä toukokuun lopussa jo heikkoa, kun muu muutto on pääosin mennyt ja arktikasta näkyy normaalisti vain vähän kuikkalintuja. Toukokuun loppupuoli on sensijaan hyvä aika nähdä "parempia" eli harvinaisempia lajeja. Nyt kummallekin päivälle siunaantui yksi kvaliteetti. Tällä kertaa ne eivät olleet todellisia suurharvinaisuuksia, lähinnä haliaksella harvinaisia, mutta muualla nykyään suhteellisen tavallisia lajeja. Perjantaiaamu alkoi aseman noin viidennellä rastaskerttusella, joka lauleskeli kotilahden rannassa. Lauantaina sensijaan muutti ohi aseman kolmas jalohaikara, joka on esimerkiksi pääkaupunkiseudulla nykyään melko tavallinen, vaikka siitä pitääkin toistaiseksi vielä tehdä art-lappu eli ilmoitus aluerariteettikomitealle. Olen nyt itse nähnyt kaksi aseman kolmesta "jallusta", kun näin myös aseman toisen lajin edustajan viime elokuussa.
Syksy on jo täällä, tai sitä mieltä ovat ainakin telkkäkoiraat: lauantaina paineli länteen jo lähes kolmesataa. Myös isokoskelokoiraita muuttaa jo länteen, vaikkakin lukumäärät ovat telkkiä pienempiä. Viimeisen parin päivän aikana on haahkakoiraitakin alkanut ilmestyä muutamia tuhansia länsipuolen sulkasatoalueelle. Parhaillaan länsipuolella voi kesäkuun alkupuolella velloa parin-kolmenkymmenen tuhannen sulkivan haahkakoiraan valkoinen massa, joten vielä tämän jakson loppupuoliskolla niitä pitäisi ilmestyä sinne rutkasti lisää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti