Sumua ja petoja

Viimeinen aamu haliaksella tosiaan valkeni taas sumuisena. Päätinkin käyttää hyväkseni nollanäkyvyyttä ja pakkasin laajalle levinneet tavarani ennen ulos lähtöä. Kun kahdeksan jälkeen pääsin ulos, näkyvyys oli jo jossain kilometrin ja parin välillä. Bunkkerilla oli taas tungosta, joten suuntasin Gåulla lepäilleen lapasorsan nähtyäni taas etelämetsään.

Muuttopäivän suunta oli aistittavissa melko nopeasti: etelämetsään (tai siis kalliolle) päästyäni yksi ensimmäisistä havaitsemistani muuttavista linnuista oli sekä aseman että minun kevään ensimmäinen ruskosuohaukka. Petoja näkyikin kahteen asti kestäneen staijin aikana melko kivasti, muuttavana kuusi lajia (ruskosuo-, varpus-, hiiri-, ja ampuhaukka ja piekana sekä kevään ensimmäinen sääksi) ja paikallisena tuttuun tapaan merikotkia. Muuttohaukka tosin jäi nuorisojaostolaisilta tällä kertaa harmillisesti näkemättä, vaikka se havaittiin aiemmin jaksoni aikana vähintään joka toinen päivä.

Kahden jälkeen oli edessä loppuun pakkaus, siivoaminen ja kotiinlähtö. Hiukan oli haikeat fiilikset kahden viikon jälkeen poistua asemalta, varsinkin kun kevään eteneminen tuntui loppua kohden vaan kiihtyvän. Kotimatkalla bongattu (ja hauskasti lähelle tullut) aikainen keräkurmitsa(elis) toi punapäänarskujen puutteessa sentään jotain lohtua.

Ennen sunnuntaita haliasjaksollani oli asemalta havaittu 101 lajia ja sunnuntaina tuli muutama lisää, eli (alku)keväisen kahden viikon aikana havaittiin asemalta noin 105 lajia. Oma vuodarisaldoni kipusi sunnuntain petojen (ruskosuo, sääksi, ampuhaukka), lapasorsan ja keräkurmitsan avulla jo 129:ään.

Nyt on edessä viikon tauko lintuasemaelämästä, jonka aikana pitäisi saada hoidettua kaupungissa vähän asioita. Koitan joku päivä tässä kirjoitella haliasjakson kokemuksista ja tunnelmista pienen yhteenvedon, kunhan löydän jostain aikaa. Ellei mitään dramaattisia käänteitä ilmene, blogin pito jatkuu varsinaisesti pääsiäisen jälkeisellä viikolla, tällä kertaa Ahvenanmaalta, Lågskärin lintuasemasaarelta.